torstaina, syyskuuta 14, 2006

Hämä-hämä-häkki kiipes langoilla

Tänä iltana koin varmaan elämäni inhottavimpiin kuuluvan hetken. Meillä oli työn puolesta järjestetty oikein ihana iltapäivä risteilyn ja aterian merkeissä. Hyvin mielin lähdin tulemaan kohti hotellia ja koska venepaikka oli Budan puolella, jouduin tulemaan joen yli.
Jos joku ei sitä tiedä, niin nytpähän tietää, minulla on siltakammo veden yli meneviä siltoja kohtaan. Jos minun annettaisin päättää, niin kävelisin mielelläni keskellä siltaa, mutta autoilijat eivät varmaan siitä pitäisi ollenkaan. Joten joudun kävelemään aina mahdollisimman jalkakäytävän sisemmässä reunassa.
Satuinpa sitten sillalla huomaamaan kulkiessani silmieni korkeudella olevassa lampussa verkon ja keskellä hämähäkin. Voi herttinen, miten kylmänväreet kulkivat läpi kehon ja ympäri kehoa tuntui tuhannet pienet vikkelät jalat tuijottaessani hämähäkkiä, jonka keskiruumis oli kolmen sentin pituinen. Sain kuitenkin rohkaistua itseni ottamaan kuvan hämähäkistä, mitä olen alkanut jo hieman katumaan. Otettuani kuvan aloin vauhkona katsomaan ympärilleni ja hetken päästä seisoin kuin suolapylväs, naama hitaasti vääntyen kauhuun, nippa nappa henkeä saaden. Kaikissa pylväissä ja kaiteissa oli kymmeniä niin isoja kuin pieniäkin hämähäkkejä. Tätähän minä olen toivonutkin. Kohdata kerralla kaikki pelkoni pääsemättä mitenkään tilanteesta pois ja olla ilman mitään tukea. Hiljaa pelonsekaista laulua vikisten lähdin varovasti kulkemaan eteenpäin yrittäen pysyä mahdollisimman kaukana niin sillan reunasta kuin jalkakäytävän molempia reunoja kulkevasta kaiteesta. Askel nopeutui ja laulunikin tuntui nopeutuvan samaan tahtiin, kunnes jouduin pysähtymään edessä kulkevien ihmisten vuoksi. Miten ihmeessä pystyn kiertämään heidät, sillä enhän voinut ohittaa heitä kummaltakaan reunalta. Päätin kävellä heidän kannoilla ja toivoa että he hermostuvat minuun jossain välissä niin paljon että väistävät molemmille reunoille (Mikä tapahtuikin onnekseni). Melkein juoksin pois sillalta ja vielä pitkään sillan jälkeen huidoin "hämähäkkejä" pois kehostani.

Vieläkin tuntuu että jossain joku vilistää.

Muuten, 50 000 HUF on euroissa tämän hetken kurssin mukaan 185 euroa. Sillä rahamäärällä yksi ihminen saa 1,5 kuukauden sapuskat täällä tai reilusti yli 50 litraa olutta.

Ei kommentteja: