keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Kuntoilu arkipäivänä

Margit-saaren ympäri juokseminen sopii vallanmainiosti viikonlopulle, sillä sinne pitää mennä ratikalla täältä (juu, olen laiska ja edelleenkin inhoan kävellä sillalla, jos vettä on alla) ja se vie aikaa. Arkipäivisin minulla on reilu tunti aikaa koko operaatioon, joten en halua viettää siitä puolta aikaa ratikassa.

Tänä aamuna lähdin hotellilta juoksemaan linnakukkulaa ympäri ja näyttäisi vahvasti siltä että siinä tulisi juuri sopiva tunnin lenkki. Tosin tein vasta puolikkaan reissun, sillä aikaa tuhraantui sopivan reitin etsimisessä.
Tuolla reissulla tulee oikein mukavasti maastovaihtelua. Ajoittain on portaita ylös ja alas sekä ajoittain tasaista nousua ja laskua. Jouduin kuitenkin tekemään muutamassa kohtaa täyskäännöksen palatakseni edelliseen risteykseen, sillä missään nimessä en halunnut juosta aivan jokaisen pummin vierestä, jotka nukkuivat holvikaarten suojissa.

Katsotaan pääsenkö tällä viikolla käymään läpi koko kierroksen.

Ei kommentteja: