maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Paikkoja särkee

Eilen tuli näköjään reviteltyä oikein kunnolla. Nyt särkee joka lihasta niin paljon, että päätimme pitää tänään lepopäivän. Kävimme toisessa Tescon hipermarketissa, jonne päästäksemme meidän piti kävellä viitisen kilometriä. Kaupasta tullessa päätimme ottaa metron, sillä 9 litraa vettä, 2 reppua ja ruokakassi painavat kivasti vaikka kantajia on kaksikin. Pahaksi onneksemme punaista metrolinjaa korjataan, joten asemat olivat kiinni. Kannoimme ostoksia kahden aseman verran, kunnes kyllästyimme ja otimme ratikan, jolla pääsimme keltaiselle linjalle ja hotellin lähelle sijaitsevalle asemalle.

Kuvassa on muistomerkki Ensimmäisen Maailmansodan rautatieläisten sankareille... tai jotain sen tapaista.
Huomioikaa liikennevalon yläpuolella oleva katukyltti. Siinä ilmoitetaan missä kaupunginosassa ollaan (Budapestissähän kaupunginosat ovat numeroita, ei nimiä), mikä katu ja mitkä talonumerot kyseisestä korttelistä löytyvät. Tällä tavalla saisi olla kaikkialla ilmoitettu kadut, niin eivät olisi talonumerot koskaan hukassa sekä tietäisi missä ihmeessä suunnilleen ollaan.

Ei kommentteja: