lauantaina, kesäkuuta 24, 2006

Árkád

Täällä on muutama ostoskeskus. Kävimme tässä taas yhdessä sellaisessa nimeltä Árkád. Oli muuten erittäin viihtyisän oloinen paikka.

Uskalsin muuten käydä myös parturissakin. Tosin täkäläinen työkaveri teki parturiin varauksen ja oli myös koko ajan tulkkinakin.
Hieman jännäsin miten leikkaustoiveeni muuttuvat matkan varrella, se pelko oli kuitenkin turha vaikka "tulkilla" oli hieman kauhuinen ilme silloin kun selitin sille millaisen leikkauksen haluan. Parturi arvasi kuitenkin oikein millaista tyyliä haluan.
Tämä parturipaikka eroaa kuulemma hieman muista partureista. No, ainakin se eroaa selvästi suomalaisista partureista.
Heti ensimmäiseksi hiukset pestään, hällä väliä vaikka ne olisivatkin puhtaat (täällä tosin tulee hikoiltua sen verran paljon, että vaikka olisi pessytkin hiukset juuri ennen leikkausta, niin parturiin päästyä hiukset ovat jo hiessä). Hiustenpesijä on eri henkilö kuin leikkaaja ja ilmeisesti pesijä pyörittää omaa bisnestä, sillä hänelle pitää maksaa heti pesun jälkeen pesusta.
Pesun jälkeen selitetään parturille millaista tyyliä haluaa ja hän hoitaa homman loppuun. Siinä vaiheessa, kun parturi oli tyytyväinen hän kysyi minun mielipidettäni tyylistä. En voinut muuta kuin hämmentyneenä vastata että "se näyttää hyvältä EDESTÄ". Takaa on hankala sanoa, sillä minulle ei missään vaiheessa tarjottu peiliä käteen, jotta näkisin miltä malli näyttää takaa. Olin vain tuntenut päänahassani että takahiuksia vuollaan aika rankasti saksilla.
Tulkkini ja parturi keskustelivat kommentistani kiivasti jonkin aikaa, kunnes parturi kaivoi jostain käsipeilin, jolla pystyin katsomaan mallia takaakin päin. Parturin harmiksi en ollut tyytyväinen lopputulokseen, vaan hän joutui leikkaamaan vielä lisää. Tehtyään korjaukset hän ei enää antanut minulle peiliä ennen kuin oli kuivannut hiukset ja tehnyt kaikki eleet että se on nyt sitten siinä.
Olen muuten lopputulokseen ihan tyytyväinen tai no kyllä minä olen jo hieman valitellut että tuo kohta tuli liian lyhyeksi, kun taas tähän jäi liian paljon pituutta.
Mutta ei se mitään, on tämä ilo kuitenkin halvempaa kuin Suomessa käyttämissäni partureissa. Pesu maksoi 2 euroa ja itse leikkaus 13 euroa. Ja voisin vielä sanoa että mallia muuten muutettiin taas.

Ei kommentteja: