keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Hotellilla kokkailu

Hotellin "keittiö"varustukseen kuuluu kahden levyn hella, kahvinkeitin, vedenkeitin, leivänpaahdin ja mikroaaltouuni/grilli. Sen lisäksi hyvin minimaalinen työvälinesetti.

Tähän mennessä olemme kokanneet pakastepizzoja ja pasta-annoksia.
Ensimmäiset pizzanpaiston lopputulokset olivat puoliraakoja ennen kuin tajusin että ne pizzat pitää sulaa kunnolla ennen kuin laittaa grillipuolen päälle. Senkin jälkeen melkein poltin yhden pizzan, kun annoin sen olla liian pitkään grillissä.

Pastan keittäminen onnistui melkoisen hyvin, paitsi että veden määrä piti arvata mitan puutteen vuoksi. Nyt viimeksi paistoimme grillissä sen seuraksi juustopalleroita, jotka ohjeen mukaan olisi pitänyt uppopaistaa öljyssä... tosin ei meillä täällä mitään siihen soveltuvaa kattilaa ollut saatavilla. Palleroista tuli ihan hyviä, paitsi että sulaessaan uunissa ne venyivät ja tipahtelivat ritilän läpi mikrolautaselle.

Kuva on Budan puolelta ja siinä on metro-, ratikka- ja bussipysäkki Mammutin läheltä.

Ei kommentteja: