torstaina, syyskuuta 06, 2007

Kylmää!

Eilinen alkoi todella huonosti. Klo 5 naapurini halusi ottaa piiiiitkän suihkun. Pyörin vuoteessa tunnin ajan kuunnellen veden kohinaa ja lorinaa.
Noustuani halusin mennä takaisin vuoteeseen, sillä asuntoni oli kylmä ja muuten sitä vieläkin. Lämmitystä ei ole vielä kytketty päälle ollenkaan. Ulkolämpötila oli vain +8 astetta ja sen kieppellä se on pysynyt edelleenkin.
Lisäksi työmatkan alkumetreillä sateenvarjoni hajosi aivan täysin, ei vain pelkästään narun katkeamisella vaan myös metalliranka murtui. Töihin päästyäni oli viluissani ja kuin uitettu koira.
Töissäkin tuntui olevan enemmän vastoinkäymisiä kuin normaalisti.

No, onneksi päivää piristi työporukan kanssa katsottu unkarilainen elokuva A Tanú. Kyseessä on vallan leppoisan mukava vanha elokuva Unkarin kommunistiajan kommervenkeista.
Sadekin oli iltaan mennessä rauhoittunut sen verran että pelkästään ripsoi ja ehdin jopa hankkimaan uuden sateenvarjonkin.

Ei kommentteja: