Takaisin Budapestiin

Saavuin eilen aamulla jälleen kerran Budapestiin ja oleskelen täällä perjantaihin asti.
Illalla kävin kaupungilla mutkan ja olo oli hieman outo, tuntui kuin olisi kotiin tullut.
Entiset tavat tulivat takaisin käyttöön ja opitut fraasit/sanat muistuvat taas mieleen vähitellen.
Mikä hämmentävintä, tuntuu että tällä kertaa kaupoissa puhutaan enemmän englantia kuin viime vuonna, toisaalta liikkeissä oli myyjinä nuorempia henkilöitä kuin viime vuonna.

Kartta päivitetty

Tässä on sitten kartta mihin lisäsin Italian. Näköjään erikseen on mainittu Vatikaani, joten pitää käydä sielläkin sitten joskus.

create your own visited countries map

Palatinus-kukkulan ympäristö

Vihdoin ja viimein pääsin töistä sen verran aikaisin että oli vielä valoisaa, joten otin suunnakseni paljon puhutun Rooman keskustan.

Bussi- ja metroliput ovat täällä halpoja, maksavat vain 1 euron ja siihen sisältyy 75min vaihtooikeus. Tosin ainakin metroalue hieman pelotti, varsinkin kun näki miten paljon alueella pyöri poliiseja ja vartiomiehiä. Pelkoa ei suinkaan vähentänyt metrovaunut, jotka olivat täysin graffitien peitossa.
Keskustaan pääsee erittäin helposti metrolla ja useimpien nähtävyyksien lähelle on sijoitettu metroasema helpottamaan turistien kulkua vielä entisestään. Vielä kun lisäisivät liikennevalojen ja suojateiden määrää, niin turvallisuuden tunne paranisi kummasti.

En taida jaksaa enempää hölistä vaan antaa kuvien puhua puolestaan.




























Tästä kuvasta on pakko mainita että tämä tyhjä ruohokenttä on Circus Maximus. Joissain kohdin maassa on vielä jäljellä jonkin verran marmorin pirstaleita sekoittuneena lasinpalasien, pullonkorkkien ja tupakantumppien sekaan.


























































Ai niin, se vesisade loppui jossain välissä ja sen jälkeen oli oikein kaunis auringonlasku.

Myrskysää

Tämä on niin loistavaa... niin loistavaa... Eilen illalla minulla olisi ollut vapaata aikaa, mutta eikös vain tänne jyrännyt ukkosmyrsky. Hotellihuoneeni ikkuna sattui vielä olemaan niin että tuuli kävi suoraan siihen ja sen tiivisteiden läpi huoneeseen. Lisäksi vielä vähän väliä oli kovia vesikuuroja.
En siis ole vieläkään nähnyt Rooman keskustaa.
Toissapäivänä kävin työkavereiden kanssa syömässä. Pojat halusivat mennä tiettyyn ravintolaan ja sinne oli matkaa semmoinen 30km yhteen suuntaan. Täällä asiat ovat hieman eri mittasuhteissa kuin kotosalla.
GPS on osoittanut hyötynsä täällä, muuten emme olisi päässeet tuohon tiettyyn ravintolaan ollenkaan, sen verran pirullisia tieliittymiä täällä on ja ne ajosäännöt... tai niiden puuttuminen.
Ei ihme että kaikilla on sellaisia pieniä, näppäriä autoja. Eihän täällä muuten tulisi liikenteessä ajosta yhtään mitään, sillä isot autot ovat aivan liian kankeita ja isoja täällä esiintyvään hektiseen ajotyyliin.

Rooma täältä tullaan

Nyt väsyttää oikein kunnolla heräsin aamulla klo 5 ja lensin Roomaan. Matka kesti 3,5 h, siinä alkoi paikat puutua vähitellen.

Lentokentältä oli todella pitkän tuntuinen matka hotellille ja sinne pääsinkin joskus puolenpäivän aikoihin. Alunperin aioin pitää tämän päivän vapaana, mutta sitten alkoivat soittelemaan ja huolehtimaan matkastani, joten ryhdistäydyin ja menin töihin... kunhan ensiksi kävin pihalla olevassa Auchonissa ostamassa juotavaa iltaa varten (Siltä varalta että töissä menee pitkään).

Tähän mennessä Rooma ei oikein ole näyttänyt olevansa mitenkään erikoinen, mutta sen varmaan johtuu siitä että hotellini sijaitsee kaupungin laitamilla työpaikan lähettyvillä. Työmatkaa on vain 3 km, mutta sinne pääsemiseksi menee taksilla yli puoli tuntia. Täällä on hieman autoja ja todellakin aivan omat liikennesäännöt. En voi ymmärtää miten ihmeessä yhdelle kaistalle saadaan mahtumaan 2 autoa rinnakkain. Lisäksi täällä laitamilla ei oikeastaan ole myöskään jalkakäytäviä, joten jalkaisin en ainakaan vielä uskalla lähteä tallustamaan minnekään.

Jopa Budapestissä oli järjestelmällisempää liikennettä kuin täällä.

Toivon todella että pääsen joku ilta käymään keskustassa, muuten tämä näyttää alueelta minne ei oikein tee mieli tulla.

Matkakartta

Pääsin onnellisesti takaisin kotiin 17.11. tosin en voinut päivittää tätä sillä nettiyhteys ei vielä silloin toiminut ja sen jälkeen olin aivan unohtanut tämän blogin.

Päätin minäkin tehdä osani tähän karttailmiöön. Mielenkiinnolla odotan maailman värin muuttuvan vähitellen punaiseksi. Ehkä jaksan luoda uuden kartan joka kerta kun käyn jossain uudessa maassa.



create your own visited countries map

Kolmas päivä matkallani

Muistin vihdoinkin sen sanan mitä pohdin edellisessä postauksessa. Hotellini muistuttaa matkustajakotia, se on sellainen pieni, suloinen ja erittäin rauhallinen hotelli keskellä hiljaista kylää.
Sinne ei juurikaan autojen äänet kuulu ja oikeastaan ainut mikä kuuluu on kirkon kellojen soitto klo 19 ja 08 joka päivä.
Mitä ihmettä tehdä paikassa, missä on pilkkopimeää kun pääsee töistä ja kaikki vähänkään kiinnostavat kaupat menevät kiinni jo klo 18?
Onneksi varauduin tähän ottamalla mukaani oikein ihanan oloasun, tohvelit (lattiat ovat kylmät kävellä avojaloin), DS:ni ja lukemattoman kirjan. Kirjan myötä meinasin sitten myöhästyä tämän aamun kuljetuksestani, onnekseni kuski oli vielä enemmän myöhässä.

Taidan tästä lähtien pakana mukaani kaikki nuo yllämainitut asiat, niin sen jälkeen viihdyn hotellissa kuin hotellissa.

Karlskrona

Ensimmäinen, ihka oikea työmatkani alkoi sitten eilen ja kohteena Karlskrona Ruotsissa. Hieman jännitin ennen lähtöä ja sen Turkkakin sai sitten huomata.
Ensinnäkään en nukkunut kovin hyvin yötäni, toiseksi unohdin uuden puhelimeni kotiin ja kolmanneksi unohdin SIM-kortin vanhaan puhelimeeni. Onneksi minulla maailman ihanin mies, joka päätti tuoda minulle kortin kentälle ennen kuin olin edes huomannus sen puuttuneen.
Jos ihmettelette miten joku voi unohtaa niinkin tärkeän osasen puhelimestaan, niin syy on niinkin yksinkertainen kuin että uuden puhelimen saa päälle ilman korttiakin eikä se valita sen puuttumisesta.

Jouduin ensin lentämään Tukholmaan, missä vaihdoin Ruotsin sisäisiin lentoihin. Lentojen välillä oli vain 1 tunti vaihtoaikaa ja se meni melkein kokonaan laukun saamiseen ruumasta, kävelemiseen ulkomaan terminaalista sisäiseen terminaaliin ja turvatarkastukseen. Onnekseni yritin ensin mennä erään syrjäisen turvatarkastuksen kautta, ennen kuin tajusin kantavani ylimääräistä laukkua kädessäni. Vartijat ohjasivat minut check-iniin ja ehdottivat että palaisin sitten heidän pisteelleen, koska mitä luultavimmin pääturvatarkastus pisteessä olisi ruuhkaa. Kävin kurkkaamassa pääturvatarkastusta ja tieto piti paikkansa, jono oli aivan mahdoton ja jos olisin jäänyt sinne odottamaan, olisin myöhästynyt lennolta.
Tukevan aamupalan sain kyllä, sillä molemmissa koneissa tarjoiltiin aamupalaa. Tukholma-Karlskronan lennolla tarjolla oli vastaleivottua sämpylää, mikä oli vielä lämmintäkin.

Yhden huonon puolen olen löytänyt tätä blogia ajatellen. Jos olen töissä päivät, tarkoittaa se että kaikki kuvat tulevat olemaan illalla otettuja. Mikä ihana ajatus; tässä kuvassa on Rooma yöllä ja tässä Pariisi yöllä ja tässä Budapest yöllä ja tässä Tokio yöllä ja...

En päässyt majoittumaan haluamaani hotelliin, vaan jouduin tyytymään 3 tähden hotelliin. Tästä tulee ensimmäisenä mieleen... nyt olen unohtanut sen nimen... majatalo, ei...mikä ihme on guest housen suomalainen versio?

Kotona ollaan

Olen nyt sitten ollut vuorokauden kotona. Lento meni vallan mainiosti. Hieman jännitin lentokentällä, jotta joudunko maksamaan paljonkin ylipainosta. Onnekseni löysin pienen suomalaisryhmän joilla ei ollut kuin lentolaukkuja mukanaan. Aikani selitettyäni heille, sain heidän ymmärtämään että halusin jakaa laukkujeni painon ryhmän kesken. Yksinäni olisin joutunut maksamaan maltaita, sillä minulla oli näillä näkymin 32 kg ylipainoa mukanani. Nyt minun ei tarvinnut maksaa yhtään mitään.

Lentoyhtiö onnistui sitten hajottamaan Samsoniten laukkuni, jonka piti olla särkymätön. Maanantaina joudun sitten menemään laukkukauppaan ja pyytämään uutta laukkua Finnairin laskuun, sillä tätä laukkua ei todellakaan pysty korjaamaan.
Onneksi laukussa oli paksu vuori, sillä muutoin olisi vaatteeni levinneet ympäriinsä. Ja onneksi juuri tuo puoli laukusta hajosi, sillä toisella puolella laukkua olisi ollut hieman herkemmin särkyvää tavaraa. Tosin en vielä tiedä ovatko kaikki tavarat säilyneet ehjinä.

Viimeinen ilta Budapestissa

Enää 12 tuntia koneen lähtöön. Omalla oudolla tavalla olen surullinen, mutta myös samalla erittäin iloinen matkasta.

Surullinen olen oikeastaan sen vuoksi että joudun jättämään täällä olevan työporukan. Vaikka vietin heidän kanssaan melkeinpä pelkästään työajan, oli se kuitenkin mukavaa aikaa. Eilen he olivat ostaneet kukkia minulle ja järjestivät oikein kunnon kakkukestit. Tänään joku porukasta oli tehnyt kuvakollaasin viimeisen puolen vuoden valokuvista, joita ryhmästä vain löytyi, kehystänyt sen ja lahjoitti sen minulle. Nyt minulla on kunnon muisto koko porukasta, joka toivon mukaan säilyy pitkään työpöydälläni.

Viikon päästä aloitan sitten työni uudessa toimessani, mutta sitä ennen opettelen elämään taas suomalaiseen tyyliin. Ei enää leivoksia leipomosta... ei enää rullapullaa torilta... ei enää pikkupuodin omaa jäätelöä... ei enää halpaa ruokaa... ei enää lämpimiä syyspäiviä (Tänäänkin klo 20 ulkona oli vielä +21 astetta).

Mikä mellakka?

Täällä tämä mellakointi on ilmeisesti hieman eri tasoista kuin suomalaisten yritykset. Tosin en olisi Budapestinkään mellakoinnista ollut tietoinen ellei Joonas olisi asiasta ystävällisesti kertonut.
Maanantaina ihmettelin kun useampi minibussillinen poliiseja kiikutettiin vauhdilla kohti parlamenttitaloa. En minä sitä sen enempää ihmetellyt, sillä sellaista täällä tapahtuu aika ajoin muutenkin. Tiistai-yönä tulin hotellille tiimipäiviltä, mutta en minä silloinkaan mitään outoa nähnyt, kaikkialla oli yhtä hiljaista kuin ennenkin.
Tänään kävin kävelemässä parlamenttitalon suunnalla. Matkalla näki muutosta normaaliin päivään nähden; partioivia poliiseja oli hieman tiheämmässä.
Parlamenttitalo oli ympäröity aidoilla ja siellä oli kymmeniä poliiseja vahtimassa mielenosoittajia. Poliisien lisäksi vahdissa oli myöskin vajaa 10 televisioautoa, joista harvinaisen moni tuntui olevan peräisin Puolasta.
Poliisiasemalla oli pari autoa valmiina lähtöön ja vähän matkan päässä oli pataljoona ambulansseja valmiina hätiin.

Täällä varoitellaan liikkumasta 18-06 välisenä aikana ja välttämään mielenosoitusta sekä suuria ihmismassoja. Minusta tuntuu että unkarilaiset ovat samanlaisia kuin suomalaiset, tarvitsevat rohkaisuryyppyjä useampia ennen kuin uskaltavat sanoa mitään ja sitten sanominen onkin jo riehumisen puolella.

Matkavalmistelut aloitettu

Olen alkanut jo hyvissä ajoin pakkaamaan tavaroitani, sillä epäilen erittäin vahvasti että joudun ostamaan toisen laukun kaikille ostoksilleni täällä. Vaikka olen yrittänyt välttää mahdollisimman paljon vaatteiden yms. ostamista täälä, ei sitä ole pystynyt kokonaan kuitenkaan estämään. Varsinkin kun päätimme ostaa jokaiselle sukulaislapselle jotain tuliaista... ja heidän vanhemmilleenkin.

Pitäisiköhän tulla tänne suorittamaan jatko-opintoja tekniikan alalla. Tuo yliopiston tekniikan laitos on nimittäin sen verran makean näköinen, että siellä voisi viettääkin aikaansa. Toivottavasti laitteet eivät kuitenkaan ole peräisin samalta vuosisadalta kuin rakennus itse.

Enää 2 viikkoa

Näillä näkymin tulen Suomen maankamaralle 30.9 klo 15:00 ja sitä seuraa viikon loma.

Kuvassa on kaupungin- puistossa sijaitseva kylpylä tai ainakin osa siitä. Olemme käyneet pari kertaa siellä lillumassa ja voin vain todeta että kylpylä on täällä eri käsite kuin Suomessa. Mitään poreammeita ja liukumäkejä ei ole. Täällä vain oleskellaan ja jutellaan muiden ihmisten kanssa nauttien veden lämmöstä tai jos ei halua seurustella, niin sitten voi vain lillua ja lukea kirjaa tai päivän lehteä. Onneksi tuolta löytyy pari allasta missä pystyy ihan oikeasti uimaankin ja sen myötä olemme päättäneet että Helsingissä yritämme aloittaa kerta viikossa uintiyrityksen.

Ai niin, minun uusi kamerani on muuten Finepix F30.

Hämä-hämä-häkki kiipes langoilla

Tänä iltana koin varmaan elämäni inhottavimpiin kuuluvan hetken. Meillä oli työn puolesta järjestetty oikein ihana iltapäivä risteilyn ja aterian merkeissä. Hyvin mielin lähdin tulemaan kohti hotellia ja koska venepaikka oli Budan puolella, jouduin tulemaan joen yli.
Jos joku ei sitä tiedä, niin nytpähän tietää, minulla on siltakammo veden yli meneviä siltoja kohtaan. Jos minun annettaisin päättää, niin kävelisin mielelläni keskellä siltaa, mutta autoilijat eivät varmaan siitä pitäisi ollenkaan. Joten joudun kävelemään aina mahdollisimman jalkakäytävän sisemmässä reunassa.
Satuinpa sitten sillalla huomaamaan kulkiessani silmieni korkeudella olevassa lampussa verkon ja keskellä hämähäkin. Voi herttinen, miten kylmänväreet kulkivat läpi kehon ja ympäri kehoa tuntui tuhannet pienet vikkelät jalat tuijottaessani hämähäkkiä, jonka keskiruumis oli kolmen sentin pituinen. Sain kuitenkin rohkaistua itseni ottamaan kuvan hämähäkistä, mitä olen alkanut jo hieman katumaan. Otettuani kuvan aloin vauhkona katsomaan ympärilleni ja hetken päästä seisoin kuin suolapylväs, naama hitaasti vääntyen kauhuun, nippa nappa henkeä saaden. Kaikissa pylväissä ja kaiteissa oli kymmeniä niin isoja kuin pieniäkin hämähäkkejä. Tätähän minä olen toivonutkin. Kohdata kerralla kaikki pelkoni pääsemättä mitenkään tilanteesta pois ja olla ilman mitään tukea. Hiljaa pelonsekaista laulua vikisten lähdin varovasti kulkemaan eteenpäin yrittäen pysyä mahdollisimman kaukana niin sillan reunasta kuin jalkakäytävän molempia reunoja kulkevasta kaiteesta. Askel nopeutui ja laulunikin tuntui nopeutuvan samaan tahtiin, kunnes jouduin pysähtymään edessä kulkevien ihmisten vuoksi. Miten ihmeessä pystyn kiertämään heidät, sillä enhän voinut ohittaa heitä kummaltakaan reunalta. Päätin kävellä heidän kannoilla ja toivoa että he hermostuvat minuun jossain välissä niin paljon että väistävät molemmille reunoille (Mikä tapahtuikin onnekseni). Melkein juoksin pois sillalta ja vielä pitkään sillan jälkeen huidoin "hämähäkkejä" pois kehostani.

Vieläkin tuntuu että jossain joku vilistää.

Muuten, 50 000 HUF on euroissa tämän hetken kurssin mukaan 185 euroa. Sillä rahamäärällä yksi ihminen saa 1,5 kuukauden sapuskat täällä tai reilusti yli 50 litraa olutta.

Tuhlailemassa

Jee! Perjantaina tuli paikalliselle tilille Turkan viimeinen työttömyyspäivärahapläjäys täällä. Päätin heti silloin lähteä shoppailemaan, mutta huonoksi tuuriksi en saanut nostettua käteistä kuin 50 000 HUF. Voi surku... jouduin sitten pää kumarassa laahustamaan takaisin hotellille.
Lauantaina heräsin jo 6:30 odottelemaan kauppojen avautumista ja samalla kävin hakemassa päivän 50 000 HUF annoksen. Nopsaan ensimmäiseen ratikkaan ja suunta kohti Mammuttia. Olimme aiemmin käyneet Turkan kanssa katselemassa mistä saisi haluamaani kameramallia ja Mammut Parkissa oli ainut sellainen liike.
Olen erittäinen iloinen etten edes harkinnut kortilla maksamista, nimittäin siinä vaiheessa kun kassaan lyötiin summaa ilmoitettiin minulle että täällä käy vain käteinen. Siis miten voi olla kameraliikkeitä mihin käy vain käteistä?!? Ja siellä sentään myytiin järjestelmäkameroita, jotka maksaa Suomessa tuhansia euroja.

Tässä on viimeinen kuva vanhalla kameralla otettuna. En edelleenkään jaksa ymmärtää että joku voi ottaa syyskuussa aurinkoa. Samalla kuitenkin minua pelottaa että miten viluissani olen kun palaan takaisin Suomeen ja siellä onkin 10 astetta vähemmän lämpöä kuin täällä.

Pitkästä aikaa tännekin jotain

En ole näköjään oikein jaksanut tätä päivitellä sen jälkeen kun kesälomalta tulin. Suurin syy tähän oli että jostain syystä viime aikoina hotellin nettiyhteys on ollut hermoja raastava ja into kirjoittamiseen lopahti oikeastaan siihen kokonaan. Erityisesti yhteys oli heikko iltaisin, jolloin minulla olisi ollut aikaa edes vähän kirjoittaa.
No, nyt saan toivottavasti itseäni niskasta kiinni ja päivitän tätä ainakin ajoittain edes vähän.

Viime viikonloppuna kävin Budan kukkuloilla ihastelemassa näköalaa kaupungin suuntaan. Näköalatorni oli jo itsessään näkemisen arvoinen, kuten myös sieltä avautuva näköala kaupungin ylle. Kävin kiipeämässä aivan tornin huipulle, mutta siellä ei kauaa tehnyt mieli viipyä. Suuret parvet siivellisiä muurahaisia oli tehnyt kunnon aluevaltauksen juurikin kyseise tornin huipulle ja tottakai minäkin sain osani heidän tuotoksistaan.

Paluumatkalla kävin katselemassa miltä Magrit-saari näyttää näin syyskuussa. Pollaan ei meinaa oikein mahtua se että joku voi ottaa syyskuussa aurinkoa stringi-bikineissä. Ja kyseessä ei ollut ainoastaan yksinäinen neitonen, vaan puisto oli täynnä kroppa puolipaljaana olevia ihmisiä. No, sen jälkeen kun Turkka lähti on täällä ollut lämpötila yli +25 astetta reilusti.

Olen muuten täällä enää vajaat 4 viikkoa. Tai ainakin alkuperäinen tarkoitus oli. Varasin tässä viikko sitten jo lentolipunkin Suomeen ja samalla varattiin Turkallekin meno-paluu samalle lennolle. Ei mennyt kuin puolisen tuntia, kun sain tietää että mitä luultavimmin en pääsekään silloin takaisin Suomeen. Joten Turkka pääsi tekemään lipunperutus-rumban. Onneksi se sujui nätisti. Nyt minä vain sitten odottelen tietoa, että milloin oikein pääsen Suomeen, jotta voisin siihen oikein paluulipun hankkia.

Budapest parade - kesän päättäjäiset

Kesä on nyt virallisesti lopetettu täällä Budapestissa ja syksy alkaa. Joka vuosi elokuun viimeisenä lauantaina järjestetään Budapest parade (Unkarin kielisessä versiossa on enemmän infoa... jos vain sitä ymmärtää), missä juhlitaan kesän päättymistä.

Ilmassa oli kunnolla karnevaalin henkeä. Ihmisillä oli pillejä ja muita äänekkäitä vempaimia. Alkoholia meni kuin Vappuna ikäänsä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Olimme onnistuneet parkkeeraamaan itsemme melkoisen hyvään, avoimeen paikkaan. Seisoimme siinä kulkuetta seuraten suunnilleen 5 tuntia, minkä aikana näimme reilut 30 erilaista ryhmää.

Kulkueen alussa oli erilaisia tanssiryhmiä. Meiltä jäi muutama aivan alussa ollut näkemättä, mutta ei se mitään, seurattavaa riitti kyllä aivan tarpeeksi.

Huvittavin tanssiryhmä oli tämä vatsatanssiryhmä. Tai no, huvittavaa siinä oli herra Faarao, joka tuntui ottavan ilon irti oikein kunnolla. Näköjään teitä säästäksenne, olen onnistunut nappaamaan kuvan faaraosta juurikin selkäpuolelta. Mutta, jos kasvotkin haluatte nähdä, niin Turkalta varmastikin löytyy sellainenkin.








Tässä yksi mielenkiintoinen sambakulkue takaapäin. Ryhmän alkupäässä oli tanssitytöt, minkä jälkeen tulivat musikantit ja vielä lopuksi capoeira- tanssijoita. Kaikilla oli nämä ilmapallo- härpäkkeet selässä, joten capoeira-porukka ei voinut muuta kuin kävellä. Ilmapalloja oli tarjolla kaikissa sateenkaaren väreissä.

Suurin osa kulkueista oli rekkoja, joiden perässä oli lava. Itseasiassa homma muistutti erittäin paljon abikulkuetta. Osa lavoilla olevista oli jo heti alkumetreillä niin heikkokuntoisen näköisiä, että jännäsin milloin yleisö saa jotain ylimääräistä niskaansa.

Tässä paraatin suloisin vaunu. Vaunu sisälsi koloja, joissa oli muutama tanssija. Ei, tanssijat eivät ikävä kyllä olleet pukeutuneet mitenkään erityisesti.





Tästä seuraakin pari kuvaa yleisöstä. Osa yleisöstä oli innostunut oikein kunnolla pukeutumaan hieman normaalia erikoisemmin (Tai no mistä minä sen tiedän, pelkkä olettamus).












Kuvaa ei varmaan paljoa tarvitse selitellä. Pariskunnan vaatetus oli friikein näkemäni.

Pyhän Tapanin päivä

Ei voi muuta sanoa kuin olihan päivä!

20.8 on kansallinen pyhäpäivä Unkarissa ja minun huonoksi onnekseni se sattui juurikin sunnuntaille. Eli ei vapaata töistä. Tässä jotain taustaa Pyhän Tapanin päivälle.

Koko viikonlopulle olisi ollut tarjolla kyllä nähtävää enemmän kuin aikaa olisi ollut jakaa, mutta me päätimme ottaa rennosti. Osallistuimme rientoihin vasta sunnuntaina.
Sunnuntai-iltapäivällä lähdimme kävelemään kohti Tonavaa ja mitä lähemmäksi pääsimme rantaa sen enemmän poliisit olivat sulkeneet katuja autoilta. Jos halusi kulkea keskustassa, niin jalkoihin oli turvattava. Oli todella ihana kävellä keskellä katua väistellen pelkästään skoottereita. Mitä lähemmäksi rantaa pääsimme sen suuremmaksi alkoi käydä meteli. Pyhän Tapanin basilican lähelle päästyämme totesimme että siellä oli menossa messu.

Syy miksi suuntasimme kohti jokea oli Red Bull Air Race mikä suoritettiin Tonavan yllä kahden sillan välissä. Oli todella mahtavaa katsoa kun pienkone tulee ja alittaa ketjusillan, minkä jälkeen kaartaa mutkan toisen sillan luona, palaa takaisin tekemään silmukan ja lentää ketjusillan ali uudestaan ja lopuksi kohoaa taivaisiin häviten pilvien joukkoon. Ja suurin osa tästä tapahtui silmien tasolla 100 metrin etäisyydellä.

Kisan loputtua kävelimme ympäriinsä keskustassa odottaen pimeän tuloa, sillä päivän lopuksi oli vielä luvassa ilotulitusta. Jossain välissä päädyimme Margit-saarelle vievän sillan kupeeseen, mistä katselimme illan hämärässä lipuvaa laivakulkuetta heidän asettuessaan hyvälle paikalle ilotulista ihailemaan. Se on todella lumoava näky. Joella näkyi veneiden silhuetteja pienillä punaisilla ja valkoisilla valoilla varustettuna. Näyn lumoutta lisäsi Budan vuoria ajoittain valaiseva salamointi.
Yht'älkkiä kajareista kuului äänekäs piip-piip-piip, minkä jälkeen alkoi musiikki ja ilotulitus ketjusillalta. Huonoksi tuuriksemme parlamenttitalo jäi juurikin meidän ja ketjusillan väliin, mutta ei se mitään pitkin Tonavan rantoja oli laitettu isoja näyttöjä, joista näkyi ilotulitus koko komeudessaan. Nyt ei voi muuta kuin todeta että haluan todellakin nähdä ne joka syksyiset ilotulituskisat Suomessa joskus livenä. Tämä vähäkin mitä me näimme sunnuntaisesta ilotulituksesta oli todella mahtava.
Harmi vain että kaikki ilo kestää vain hetken. Kesken nautintojen tunsimme miten ilma alkoi viilenemään monella asteella. Hetken päästä nousi valtava puhuri juurikin ilotulituksen suunnalta, tätä seurasi ihmisten kirkuna ja näimme miten ihmismassa alkoi vyörymään meitä kohti. Meinasimme lähteä massaa karkuun, mutta päätimme astua hieman sivuun ja jäädä katsomaan mitä tapahtuu.
En ole koskaan ennen nähnyt ihmisten panikoivan sellaiseen malliin. Tonavan rantamille oli laitettu verkkoaita, jotteivät ihmiset menisi liian lähelle jokea lentokisan ja ilotulituksen aikana. Mutta eipä taida olla aitaa keksitty mikä todellakin estäisi ketään sitä ylittämästä. Aidan tuolla puolen olijoilla oli todella paniikki päällä pois pääsemiseen. Jossain kohtaa aitaan saatiin rako, mistä ihmiset pääsivät turvaan tai ainakin vähempään pahaan kuin Tonava.
Sitten alkoi tulla valtava vesisaderintama meitä kohti. Sade oli niin kova että ilotulitusta, parlamenttitaloa eikä näyttöjä enää näkynyt. Tässä vaiheessa päätimme luovuttaa ja lähteä etsimään pikaisesti suojaa lähimmistä kerrostalojen seinämistä.
Kapeat kadut estivät ainakin pahimmat tuulenpuuskat ja vesimyräkät. Pujottelimme pitkin katuja pysyen seinän vierrustalla. Yhdessä kadunristeyksessä poliisit pysäyttivät meidät ja pakottivat meidät menemään kadun toiselle puolen, missä ei ollut enää seinän antamaa suojaa. Hieman myöhemmin ymmärsin täydellisesti miksi he sen tekivät. Kompuroidessani kattotiilenpalasen yli tajusin että tämä koko kaupunki on vanha ja rapistunut. Myrskyn aikana voi aivan milloin tahansa pudota seinästä/katosta palanen. Tämän jälkeen kävelimme melkoisen keskellä jalkakäytävää, tosin kapeilla kaduilla ei voi olla missään turvassa. Päästyämme leveämmille kaduille, jouduimme toteamaan ettei sielläkään voi olla turvallista. Kadun varsilla olevista puista oli katkennut valtavia oksia ja kastanjapuista oli lennellyt ympäriinsä pieniä, erittäin piikikkäitä pähkinöitä.
Lähestyessämme hotellia sade oli jo hellittänyt. Jäljellä oli pelkkää tihkua. Vaatteet täysin vetisinä könysimme huoneeseemme ja riisumaan kaikki märät ja kylmät yltämme ja menimme lämpimään kylpyyn lillumaan tunniksi.

Nyt on hyvä ja rauhallinen olo, mitä hieman järkytti kyllä YLEn uutinen aiheesta. Minulla on vieläkin käsilaukku aivan märkä siitä vesisateesta.
Jos olisimme olleet hotellissa koko tuon ajan, niin tuskin olisimme edes huomanneet myrskyä ja olisimme vain ihmetelleet päivän uutisia.

Töistä bloggeriin kirjoittelu

Heh... Ehkä pitäisi todellakin jättää tämä kirjoittelu illalle tai seuraavalle aamulle.
Töissä käytössäni oleva IE ja Netscape eivät näköjään tykkää tästä ollenkaan. Kokeilen korjata jätöksiäni illalla.

Takaisin töissä

Neljä päivää on jo mennyt töissä ihmetellessä. Lomani aikani osaston sijainti oli muuttunut, joten heti maanantaina olin menossa aivan väärään paikkaan. Onnekseni aulassa oli työkaverit toppuuttamassa minua. Vieläkin meinaan ajoittain sekoilla missä kerroksessa minun pitäisi jäädä pois, niin ylös kuin alaskin mennessä.
Ja se hissikulttuuri, siihen en meinaa tottua. Aina kun joku tulee hissiin, niin kaikki tervehtivät tulijaa. Lisäksi tänään sattui niin että olin yksinäni samaan kerrokseen tulevan miesporukan kanssa, eikös kaikki odottaneet että minä astun ensimmäisenä ulos vaikka sijaintini hississä oli takavasemmalla. Siinä oli hiljainen, pitkä 10 sekunttia ennen kuin älysin että minun pitäisi mennä ensimmäisenä ulos sukupuoleni vuoksi.

Laskin muuten tuossa että reilun 6 viikon päästä tulen takaisin Suomeen. Jee! Se myös tarkoittaa että saman verran aikaa on ihmisellä mahdollisuus tulla minua tänne tapaamaan. ;)

Pidin muuten lomani aivan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Silloin kun olimme Montenegrossa, oli Budapestissa todella huonoa säätä. Vettäkin tuli oikein kunnolla. Laitan tällä kertaa liitteeksi työkavereitteni ottami kuvia vesisateesta.

Tämä kuva on peräisin Ostoskeskuksesta MOM Parkista. Jossain näyttäisi vuotaneen todella pahasti sillä vettä tulvii oikein kunnolla. Kellarikerroksessakin oli vettä sen verran että kaikki kaupat oli kuulemma suljettu.











Bussiin nousu voi olla melkoisen märkää puuhaa, mutta ei ne autot näköjään kovin vähästä säikähdä.






Metro- asemallakaan ei mene hyvin ollenkaan. Välitasanteella vettä on vyötäisille ja siitä alemmas paikka on suljettu.