Matkakartta

Pääsin onnellisesti takaisin kotiin 17.11. tosin en voinut päivittää tätä sillä nettiyhteys ei vielä silloin toiminut ja sen jälkeen olin aivan unohtanut tämän blogin.

Päätin minäkin tehdä osani tähän karttailmiöön. Mielenkiinnolla odotan maailman värin muuttuvan vähitellen punaiseksi. Ehkä jaksan luoda uuden kartan joka kerta kun käyn jossain uudessa maassa.



create your own visited countries map

Kolmas päivä matkallani

Muistin vihdoinkin sen sanan mitä pohdin edellisessä postauksessa. Hotellini muistuttaa matkustajakotia, se on sellainen pieni, suloinen ja erittäin rauhallinen hotelli keskellä hiljaista kylää.
Sinne ei juurikaan autojen äänet kuulu ja oikeastaan ainut mikä kuuluu on kirkon kellojen soitto klo 19 ja 08 joka päivä.
Mitä ihmettä tehdä paikassa, missä on pilkkopimeää kun pääsee töistä ja kaikki vähänkään kiinnostavat kaupat menevät kiinni jo klo 18?
Onneksi varauduin tähän ottamalla mukaani oikein ihanan oloasun, tohvelit (lattiat ovat kylmät kävellä avojaloin), DS:ni ja lukemattoman kirjan. Kirjan myötä meinasin sitten myöhästyä tämän aamun kuljetuksestani, onnekseni kuski oli vielä enemmän myöhässä.

Taidan tästä lähtien pakana mukaani kaikki nuo yllämainitut asiat, niin sen jälkeen viihdyn hotellissa kuin hotellissa.

Karlskrona

Ensimmäinen, ihka oikea työmatkani alkoi sitten eilen ja kohteena Karlskrona Ruotsissa. Hieman jännitin ennen lähtöä ja sen Turkkakin sai sitten huomata.
Ensinnäkään en nukkunut kovin hyvin yötäni, toiseksi unohdin uuden puhelimeni kotiin ja kolmanneksi unohdin SIM-kortin vanhaan puhelimeeni. Onneksi minulla maailman ihanin mies, joka päätti tuoda minulle kortin kentälle ennen kuin olin edes huomannus sen puuttuneen.
Jos ihmettelette miten joku voi unohtaa niinkin tärkeän osasen puhelimestaan, niin syy on niinkin yksinkertainen kuin että uuden puhelimen saa päälle ilman korttiakin eikä se valita sen puuttumisesta.

Jouduin ensin lentämään Tukholmaan, missä vaihdoin Ruotsin sisäisiin lentoihin. Lentojen välillä oli vain 1 tunti vaihtoaikaa ja se meni melkein kokonaan laukun saamiseen ruumasta, kävelemiseen ulkomaan terminaalista sisäiseen terminaaliin ja turvatarkastukseen. Onnekseni yritin ensin mennä erään syrjäisen turvatarkastuksen kautta, ennen kuin tajusin kantavani ylimääräistä laukkua kädessäni. Vartijat ohjasivat minut check-iniin ja ehdottivat että palaisin sitten heidän pisteelleen, koska mitä luultavimmin pääturvatarkastus pisteessä olisi ruuhkaa. Kävin kurkkaamassa pääturvatarkastusta ja tieto piti paikkansa, jono oli aivan mahdoton ja jos olisin jäänyt sinne odottamaan, olisin myöhästynyt lennolta.
Tukevan aamupalan sain kyllä, sillä molemmissa koneissa tarjoiltiin aamupalaa. Tukholma-Karlskronan lennolla tarjolla oli vastaleivottua sämpylää, mikä oli vielä lämmintäkin.

Yhden huonon puolen olen löytänyt tätä blogia ajatellen. Jos olen töissä päivät, tarkoittaa se että kaikki kuvat tulevat olemaan illalla otettuja. Mikä ihana ajatus; tässä kuvassa on Rooma yöllä ja tässä Pariisi yöllä ja tässä Budapest yöllä ja tässä Tokio yöllä ja...

En päässyt majoittumaan haluamaani hotelliin, vaan jouduin tyytymään 3 tähden hotelliin. Tästä tulee ensimmäisenä mieleen... nyt olen unohtanut sen nimen... majatalo, ei...mikä ihme on guest housen suomalainen versio?

Kotona ollaan

Olen nyt sitten ollut vuorokauden kotona. Lento meni vallan mainiosti. Hieman jännitin lentokentällä, jotta joudunko maksamaan paljonkin ylipainosta. Onnekseni löysin pienen suomalaisryhmän joilla ei ollut kuin lentolaukkuja mukanaan. Aikani selitettyäni heille, sain heidän ymmärtämään että halusin jakaa laukkujeni painon ryhmän kesken. Yksinäni olisin joutunut maksamaan maltaita, sillä minulla oli näillä näkymin 32 kg ylipainoa mukanani. Nyt minun ei tarvinnut maksaa yhtään mitään.

Lentoyhtiö onnistui sitten hajottamaan Samsoniten laukkuni, jonka piti olla särkymätön. Maanantaina joudun sitten menemään laukkukauppaan ja pyytämään uutta laukkua Finnairin laskuun, sillä tätä laukkua ei todellakaan pysty korjaamaan.
Onneksi laukussa oli paksu vuori, sillä muutoin olisi vaatteeni levinneet ympäriinsä. Ja onneksi juuri tuo puoli laukusta hajosi, sillä toisella puolella laukkua olisi ollut hieman herkemmin särkyvää tavaraa. Tosin en vielä tiedä ovatko kaikki tavarat säilyneet ehjinä.

Viimeinen ilta Budapestissa

Enää 12 tuntia koneen lähtöön. Omalla oudolla tavalla olen surullinen, mutta myös samalla erittäin iloinen matkasta.

Surullinen olen oikeastaan sen vuoksi että joudun jättämään täällä olevan työporukan. Vaikka vietin heidän kanssaan melkeinpä pelkästään työajan, oli se kuitenkin mukavaa aikaa. Eilen he olivat ostaneet kukkia minulle ja järjestivät oikein kunnon kakkukestit. Tänään joku porukasta oli tehnyt kuvakollaasin viimeisen puolen vuoden valokuvista, joita ryhmästä vain löytyi, kehystänyt sen ja lahjoitti sen minulle. Nyt minulla on kunnon muisto koko porukasta, joka toivon mukaan säilyy pitkään työpöydälläni.

Viikon päästä aloitan sitten työni uudessa toimessani, mutta sitä ennen opettelen elämään taas suomalaiseen tyyliin. Ei enää leivoksia leipomosta... ei enää rullapullaa torilta... ei enää pikkupuodin omaa jäätelöä... ei enää halpaa ruokaa... ei enää lämpimiä syyspäiviä (Tänäänkin klo 20 ulkona oli vielä +21 astetta).

Mikä mellakka?

Täällä tämä mellakointi on ilmeisesti hieman eri tasoista kuin suomalaisten yritykset. Tosin en olisi Budapestinkään mellakoinnista ollut tietoinen ellei Joonas olisi asiasta ystävällisesti kertonut.
Maanantaina ihmettelin kun useampi minibussillinen poliiseja kiikutettiin vauhdilla kohti parlamenttitaloa. En minä sitä sen enempää ihmetellyt, sillä sellaista täällä tapahtuu aika ajoin muutenkin. Tiistai-yönä tulin hotellille tiimipäiviltä, mutta en minä silloinkaan mitään outoa nähnyt, kaikkialla oli yhtä hiljaista kuin ennenkin.
Tänään kävin kävelemässä parlamenttitalon suunnalla. Matkalla näki muutosta normaaliin päivään nähden; partioivia poliiseja oli hieman tiheämmässä.
Parlamenttitalo oli ympäröity aidoilla ja siellä oli kymmeniä poliiseja vahtimassa mielenosoittajia. Poliisien lisäksi vahdissa oli myöskin vajaa 10 televisioautoa, joista harvinaisen moni tuntui olevan peräisin Puolasta.
Poliisiasemalla oli pari autoa valmiina lähtöön ja vähän matkan päässä oli pataljoona ambulansseja valmiina hätiin.

Täällä varoitellaan liikkumasta 18-06 välisenä aikana ja välttämään mielenosoitusta sekä suuria ihmismassoja. Minusta tuntuu että unkarilaiset ovat samanlaisia kuin suomalaiset, tarvitsevat rohkaisuryyppyjä useampia ennen kuin uskaltavat sanoa mitään ja sitten sanominen onkin jo riehumisen puolella.

Matkavalmistelut aloitettu

Olen alkanut jo hyvissä ajoin pakkaamaan tavaroitani, sillä epäilen erittäin vahvasti että joudun ostamaan toisen laukun kaikille ostoksilleni täällä. Vaikka olen yrittänyt välttää mahdollisimman paljon vaatteiden yms. ostamista täälä, ei sitä ole pystynyt kokonaan kuitenkaan estämään. Varsinkin kun päätimme ostaa jokaiselle sukulaislapselle jotain tuliaista... ja heidän vanhemmilleenkin.

Pitäisiköhän tulla tänne suorittamaan jatko-opintoja tekniikan alalla. Tuo yliopiston tekniikan laitos on nimittäin sen verran makean näköinen, että siellä voisi viettääkin aikaansa. Toivottavasti laitteet eivät kuitenkaan ole peräisin samalta vuosisadalta kuin rakennus itse.

Enää 2 viikkoa

Näillä näkymin tulen Suomen maankamaralle 30.9 klo 15:00 ja sitä seuraa viikon loma.

Kuvassa on kaupungin- puistossa sijaitseva kylpylä tai ainakin osa siitä. Olemme käyneet pari kertaa siellä lillumassa ja voin vain todeta että kylpylä on täällä eri käsite kuin Suomessa. Mitään poreammeita ja liukumäkejä ei ole. Täällä vain oleskellaan ja jutellaan muiden ihmisten kanssa nauttien veden lämmöstä tai jos ei halua seurustella, niin sitten voi vain lillua ja lukea kirjaa tai päivän lehteä. Onneksi tuolta löytyy pari allasta missä pystyy ihan oikeasti uimaankin ja sen myötä olemme päättäneet että Helsingissä yritämme aloittaa kerta viikossa uintiyrityksen.

Ai niin, minun uusi kamerani on muuten Finepix F30.

Hämä-hämä-häkki kiipes langoilla

Tänä iltana koin varmaan elämäni inhottavimpiin kuuluvan hetken. Meillä oli työn puolesta järjestetty oikein ihana iltapäivä risteilyn ja aterian merkeissä. Hyvin mielin lähdin tulemaan kohti hotellia ja koska venepaikka oli Budan puolella, jouduin tulemaan joen yli.
Jos joku ei sitä tiedä, niin nytpähän tietää, minulla on siltakammo veden yli meneviä siltoja kohtaan. Jos minun annettaisin päättää, niin kävelisin mielelläni keskellä siltaa, mutta autoilijat eivät varmaan siitä pitäisi ollenkaan. Joten joudun kävelemään aina mahdollisimman jalkakäytävän sisemmässä reunassa.
Satuinpa sitten sillalla huomaamaan kulkiessani silmieni korkeudella olevassa lampussa verkon ja keskellä hämähäkin. Voi herttinen, miten kylmänväreet kulkivat läpi kehon ja ympäri kehoa tuntui tuhannet pienet vikkelät jalat tuijottaessani hämähäkkiä, jonka keskiruumis oli kolmen sentin pituinen. Sain kuitenkin rohkaistua itseni ottamaan kuvan hämähäkistä, mitä olen alkanut jo hieman katumaan. Otettuani kuvan aloin vauhkona katsomaan ympärilleni ja hetken päästä seisoin kuin suolapylväs, naama hitaasti vääntyen kauhuun, nippa nappa henkeä saaden. Kaikissa pylväissä ja kaiteissa oli kymmeniä niin isoja kuin pieniäkin hämähäkkejä. Tätähän minä olen toivonutkin. Kohdata kerralla kaikki pelkoni pääsemättä mitenkään tilanteesta pois ja olla ilman mitään tukea. Hiljaa pelonsekaista laulua vikisten lähdin varovasti kulkemaan eteenpäin yrittäen pysyä mahdollisimman kaukana niin sillan reunasta kuin jalkakäytävän molempia reunoja kulkevasta kaiteesta. Askel nopeutui ja laulunikin tuntui nopeutuvan samaan tahtiin, kunnes jouduin pysähtymään edessä kulkevien ihmisten vuoksi. Miten ihmeessä pystyn kiertämään heidät, sillä enhän voinut ohittaa heitä kummaltakaan reunalta. Päätin kävellä heidän kannoilla ja toivoa että he hermostuvat minuun jossain välissä niin paljon että väistävät molemmille reunoille (Mikä tapahtuikin onnekseni). Melkein juoksin pois sillalta ja vielä pitkään sillan jälkeen huidoin "hämähäkkejä" pois kehostani.

Vieläkin tuntuu että jossain joku vilistää.

Muuten, 50 000 HUF on euroissa tämän hetken kurssin mukaan 185 euroa. Sillä rahamäärällä yksi ihminen saa 1,5 kuukauden sapuskat täällä tai reilusti yli 50 litraa olutta.

Tuhlailemassa

Jee! Perjantaina tuli paikalliselle tilille Turkan viimeinen työttömyyspäivärahapläjäys täällä. Päätin heti silloin lähteä shoppailemaan, mutta huonoksi tuuriksi en saanut nostettua käteistä kuin 50 000 HUF. Voi surku... jouduin sitten pää kumarassa laahustamaan takaisin hotellille.
Lauantaina heräsin jo 6:30 odottelemaan kauppojen avautumista ja samalla kävin hakemassa päivän 50 000 HUF annoksen. Nopsaan ensimmäiseen ratikkaan ja suunta kohti Mammuttia. Olimme aiemmin käyneet Turkan kanssa katselemassa mistä saisi haluamaani kameramallia ja Mammut Parkissa oli ainut sellainen liike.
Olen erittäinen iloinen etten edes harkinnut kortilla maksamista, nimittäin siinä vaiheessa kun kassaan lyötiin summaa ilmoitettiin minulle että täällä käy vain käteinen. Siis miten voi olla kameraliikkeitä mihin käy vain käteistä?!? Ja siellä sentään myytiin järjestelmäkameroita, jotka maksaa Suomessa tuhansia euroja.

Tässä on viimeinen kuva vanhalla kameralla otettuna. En edelleenkään jaksa ymmärtää että joku voi ottaa syyskuussa aurinkoa. Samalla kuitenkin minua pelottaa että miten viluissani olen kun palaan takaisin Suomeen ja siellä onkin 10 astetta vähemmän lämpöä kuin täällä.

Pitkästä aikaa tännekin jotain

En ole näköjään oikein jaksanut tätä päivitellä sen jälkeen kun kesälomalta tulin. Suurin syy tähän oli että jostain syystä viime aikoina hotellin nettiyhteys on ollut hermoja raastava ja into kirjoittamiseen lopahti oikeastaan siihen kokonaan. Erityisesti yhteys oli heikko iltaisin, jolloin minulla olisi ollut aikaa edes vähän kirjoittaa.
No, nyt saan toivottavasti itseäni niskasta kiinni ja päivitän tätä ainakin ajoittain edes vähän.

Viime viikonloppuna kävin Budan kukkuloilla ihastelemassa näköalaa kaupungin suuntaan. Näköalatorni oli jo itsessään näkemisen arvoinen, kuten myös sieltä avautuva näköala kaupungin ylle. Kävin kiipeämässä aivan tornin huipulle, mutta siellä ei kauaa tehnyt mieli viipyä. Suuret parvet siivellisiä muurahaisia oli tehnyt kunnon aluevaltauksen juurikin kyseise tornin huipulle ja tottakai minäkin sain osani heidän tuotoksistaan.

Paluumatkalla kävin katselemassa miltä Magrit-saari näyttää näin syyskuussa. Pollaan ei meinaa oikein mahtua se että joku voi ottaa syyskuussa aurinkoa stringi-bikineissä. Ja kyseessä ei ollut ainoastaan yksinäinen neitonen, vaan puisto oli täynnä kroppa puolipaljaana olevia ihmisiä. No, sen jälkeen kun Turkka lähti on täällä ollut lämpötila yli +25 astetta reilusti.

Olen muuten täällä enää vajaat 4 viikkoa. Tai ainakin alkuperäinen tarkoitus oli. Varasin tässä viikko sitten jo lentolipunkin Suomeen ja samalla varattiin Turkallekin meno-paluu samalle lennolle. Ei mennyt kuin puolisen tuntia, kun sain tietää että mitä luultavimmin en pääsekään silloin takaisin Suomeen. Joten Turkka pääsi tekemään lipunperutus-rumban. Onneksi se sujui nätisti. Nyt minä vain sitten odottelen tietoa, että milloin oikein pääsen Suomeen, jotta voisin siihen oikein paluulipun hankkia.

Budapest parade - kesän päättäjäiset

Kesä on nyt virallisesti lopetettu täällä Budapestissa ja syksy alkaa. Joka vuosi elokuun viimeisenä lauantaina järjestetään Budapest parade (Unkarin kielisessä versiossa on enemmän infoa... jos vain sitä ymmärtää), missä juhlitaan kesän päättymistä.

Ilmassa oli kunnolla karnevaalin henkeä. Ihmisillä oli pillejä ja muita äänekkäitä vempaimia. Alkoholia meni kuin Vappuna ikäänsä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Olimme onnistuneet parkkeeraamaan itsemme melkoisen hyvään, avoimeen paikkaan. Seisoimme siinä kulkuetta seuraten suunnilleen 5 tuntia, minkä aikana näimme reilut 30 erilaista ryhmää.

Kulkueen alussa oli erilaisia tanssiryhmiä. Meiltä jäi muutama aivan alussa ollut näkemättä, mutta ei se mitään, seurattavaa riitti kyllä aivan tarpeeksi.

Huvittavin tanssiryhmä oli tämä vatsatanssiryhmä. Tai no, huvittavaa siinä oli herra Faarao, joka tuntui ottavan ilon irti oikein kunnolla. Näköjään teitä säästäksenne, olen onnistunut nappaamaan kuvan faaraosta juurikin selkäpuolelta. Mutta, jos kasvotkin haluatte nähdä, niin Turkalta varmastikin löytyy sellainenkin.








Tässä yksi mielenkiintoinen sambakulkue takaapäin. Ryhmän alkupäässä oli tanssitytöt, minkä jälkeen tulivat musikantit ja vielä lopuksi capoeira- tanssijoita. Kaikilla oli nämä ilmapallo- härpäkkeet selässä, joten capoeira-porukka ei voinut muuta kuin kävellä. Ilmapalloja oli tarjolla kaikissa sateenkaaren väreissä.

Suurin osa kulkueista oli rekkoja, joiden perässä oli lava. Itseasiassa homma muistutti erittäin paljon abikulkuetta. Osa lavoilla olevista oli jo heti alkumetreillä niin heikkokuntoisen näköisiä, että jännäsin milloin yleisö saa jotain ylimääräistä niskaansa.

Tässä paraatin suloisin vaunu. Vaunu sisälsi koloja, joissa oli muutama tanssija. Ei, tanssijat eivät ikävä kyllä olleet pukeutuneet mitenkään erityisesti.





Tästä seuraakin pari kuvaa yleisöstä. Osa yleisöstä oli innostunut oikein kunnolla pukeutumaan hieman normaalia erikoisemmin (Tai no mistä minä sen tiedän, pelkkä olettamus).












Kuvaa ei varmaan paljoa tarvitse selitellä. Pariskunnan vaatetus oli friikein näkemäni.

Pyhän Tapanin päivä

Ei voi muuta sanoa kuin olihan päivä!

20.8 on kansallinen pyhäpäivä Unkarissa ja minun huonoksi onnekseni se sattui juurikin sunnuntaille. Eli ei vapaata töistä. Tässä jotain taustaa Pyhän Tapanin päivälle.

Koko viikonlopulle olisi ollut tarjolla kyllä nähtävää enemmän kuin aikaa olisi ollut jakaa, mutta me päätimme ottaa rennosti. Osallistuimme rientoihin vasta sunnuntaina.
Sunnuntai-iltapäivällä lähdimme kävelemään kohti Tonavaa ja mitä lähemmäksi pääsimme rantaa sen enemmän poliisit olivat sulkeneet katuja autoilta. Jos halusi kulkea keskustassa, niin jalkoihin oli turvattava. Oli todella ihana kävellä keskellä katua väistellen pelkästään skoottereita. Mitä lähemmäksi rantaa pääsimme sen suuremmaksi alkoi käydä meteli. Pyhän Tapanin basilican lähelle päästyämme totesimme että siellä oli menossa messu.

Syy miksi suuntasimme kohti jokea oli Red Bull Air Race mikä suoritettiin Tonavan yllä kahden sillan välissä. Oli todella mahtavaa katsoa kun pienkone tulee ja alittaa ketjusillan, minkä jälkeen kaartaa mutkan toisen sillan luona, palaa takaisin tekemään silmukan ja lentää ketjusillan ali uudestaan ja lopuksi kohoaa taivaisiin häviten pilvien joukkoon. Ja suurin osa tästä tapahtui silmien tasolla 100 metrin etäisyydellä.

Kisan loputtua kävelimme ympäriinsä keskustassa odottaen pimeän tuloa, sillä päivän lopuksi oli vielä luvassa ilotulitusta. Jossain välissä päädyimme Margit-saarelle vievän sillan kupeeseen, mistä katselimme illan hämärässä lipuvaa laivakulkuetta heidän asettuessaan hyvälle paikalle ilotulista ihailemaan. Se on todella lumoava näky. Joella näkyi veneiden silhuetteja pienillä punaisilla ja valkoisilla valoilla varustettuna. Näyn lumoutta lisäsi Budan vuoria ajoittain valaiseva salamointi.
Yht'älkkiä kajareista kuului äänekäs piip-piip-piip, minkä jälkeen alkoi musiikki ja ilotulitus ketjusillalta. Huonoksi tuuriksemme parlamenttitalo jäi juurikin meidän ja ketjusillan väliin, mutta ei se mitään pitkin Tonavan rantoja oli laitettu isoja näyttöjä, joista näkyi ilotulitus koko komeudessaan. Nyt ei voi muuta kuin todeta että haluan todellakin nähdä ne joka syksyiset ilotulituskisat Suomessa joskus livenä. Tämä vähäkin mitä me näimme sunnuntaisesta ilotulituksesta oli todella mahtava.
Harmi vain että kaikki ilo kestää vain hetken. Kesken nautintojen tunsimme miten ilma alkoi viilenemään monella asteella. Hetken päästä nousi valtava puhuri juurikin ilotulituksen suunnalta, tätä seurasi ihmisten kirkuna ja näimme miten ihmismassa alkoi vyörymään meitä kohti. Meinasimme lähteä massaa karkuun, mutta päätimme astua hieman sivuun ja jäädä katsomaan mitä tapahtuu.
En ole koskaan ennen nähnyt ihmisten panikoivan sellaiseen malliin. Tonavan rantamille oli laitettu verkkoaita, jotteivät ihmiset menisi liian lähelle jokea lentokisan ja ilotulituksen aikana. Mutta eipä taida olla aitaa keksitty mikä todellakin estäisi ketään sitä ylittämästä. Aidan tuolla puolen olijoilla oli todella paniikki päällä pois pääsemiseen. Jossain kohtaa aitaan saatiin rako, mistä ihmiset pääsivät turvaan tai ainakin vähempään pahaan kuin Tonava.
Sitten alkoi tulla valtava vesisaderintama meitä kohti. Sade oli niin kova että ilotulitusta, parlamenttitaloa eikä näyttöjä enää näkynyt. Tässä vaiheessa päätimme luovuttaa ja lähteä etsimään pikaisesti suojaa lähimmistä kerrostalojen seinämistä.
Kapeat kadut estivät ainakin pahimmat tuulenpuuskat ja vesimyräkät. Pujottelimme pitkin katuja pysyen seinän vierrustalla. Yhdessä kadunristeyksessä poliisit pysäyttivät meidät ja pakottivat meidät menemään kadun toiselle puolen, missä ei ollut enää seinän antamaa suojaa. Hieman myöhemmin ymmärsin täydellisesti miksi he sen tekivät. Kompuroidessani kattotiilenpalasen yli tajusin että tämä koko kaupunki on vanha ja rapistunut. Myrskyn aikana voi aivan milloin tahansa pudota seinästä/katosta palanen. Tämän jälkeen kävelimme melkoisen keskellä jalkakäytävää, tosin kapeilla kaduilla ei voi olla missään turvassa. Päästyämme leveämmille kaduille, jouduimme toteamaan ettei sielläkään voi olla turvallista. Kadun varsilla olevista puista oli katkennut valtavia oksia ja kastanjapuista oli lennellyt ympäriinsä pieniä, erittäin piikikkäitä pähkinöitä.
Lähestyessämme hotellia sade oli jo hellittänyt. Jäljellä oli pelkkää tihkua. Vaatteet täysin vetisinä könysimme huoneeseemme ja riisumaan kaikki märät ja kylmät yltämme ja menimme lämpimään kylpyyn lillumaan tunniksi.

Nyt on hyvä ja rauhallinen olo, mitä hieman järkytti kyllä YLEn uutinen aiheesta. Minulla on vieläkin käsilaukku aivan märkä siitä vesisateesta.
Jos olisimme olleet hotellissa koko tuon ajan, niin tuskin olisimme edes huomanneet myrskyä ja olisimme vain ihmetelleet päivän uutisia.

Töistä bloggeriin kirjoittelu

Heh... Ehkä pitäisi todellakin jättää tämä kirjoittelu illalle tai seuraavalle aamulle.
Töissä käytössäni oleva IE ja Netscape eivät näköjään tykkää tästä ollenkaan. Kokeilen korjata jätöksiäni illalla.

Takaisin töissä

Neljä päivää on jo mennyt töissä ihmetellessä. Lomani aikani osaston sijainti oli muuttunut, joten heti maanantaina olin menossa aivan väärään paikkaan. Onnekseni aulassa oli työkaverit toppuuttamassa minua. Vieläkin meinaan ajoittain sekoilla missä kerroksessa minun pitäisi jäädä pois, niin ylös kuin alaskin mennessä.
Ja se hissikulttuuri, siihen en meinaa tottua. Aina kun joku tulee hissiin, niin kaikki tervehtivät tulijaa. Lisäksi tänään sattui niin että olin yksinäni samaan kerrokseen tulevan miesporukan kanssa, eikös kaikki odottaneet että minä astun ensimmäisenä ulos vaikka sijaintini hississä oli takavasemmalla. Siinä oli hiljainen, pitkä 10 sekunttia ennen kuin älysin että minun pitäisi mennä ensimmäisenä ulos sukupuoleni vuoksi.

Laskin muuten tuossa että reilun 6 viikon päästä tulen takaisin Suomeen. Jee! Se myös tarkoittaa että saman verran aikaa on ihmisellä mahdollisuus tulla minua tänne tapaamaan. ;)

Pidin muuten lomani aivan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Silloin kun olimme Montenegrossa, oli Budapestissa todella huonoa säätä. Vettäkin tuli oikein kunnolla. Laitan tällä kertaa liitteeksi työkavereitteni ottami kuvia vesisateesta.

Tämä kuva on peräisin Ostoskeskuksesta MOM Parkista. Jossain näyttäisi vuotaneen todella pahasti sillä vettä tulvii oikein kunnolla. Kellarikerroksessakin oli vettä sen verran että kaikki kaupat oli kuulemma suljettu.











Bussiin nousu voi olla melkoisen märkää puuhaa, mutta ei ne autot näköjään kovin vähästä säikähdä.






Metro- asemallakaan ei mene hyvin ollenkaan. Välitasanteella vettä on vyötäisille ja siitä alemmas paikka on suljettu.

Terveisiä Wienistä

Nyt se on sitten tehty. Olemme aivan ihastuksissa Wieniin. Pitäisiköhän hakea sinne töihin...
Kolme (ja puoli) päivää Wienissä on aivan liian vähän sellaiselle kaupungille.

Lähdimme tosiaan tiistai-aamuna kantosiipialuksella Tonavaa pitkin pohjoiseen. Se oli aivan huikea matka. Menomatkalla menimme kerran sulkuportillisen kanavan läpi, minkä jälkeen laiva pysähtyi Bratislavaan. Emme päässeet sen pidemmälle laivalla, sillä Wienin päässä Tonava tulvi oikein kunnolla ja joki oli täynnä irtopuita sekä muuta roskaa, lisäksi olisi ollut aivan mahdotonta kiinnittyä Wienin päässä laituriin. Otimme tuon tapahtuman positiivisena asiana, sillä jatkoimme matkaa Bratislavasta linja-autolla, jolloin saimme nähdä maisemia hieman erikulmasta (Sekä valtavan määrän tuulivoimaloita). Minulle tuli yllätyksenä miten lähellä Itävallan rajaa ja Wieniä (matkaa ehkä 50 km) Bratislava oikein onkaan.
Ehdottomasti tulemme vielä joskus käymään Bratislavassa uudestaan ja silloin vietämme pitemmän ajan.

Miten voisikaan kuvailla Wieniä... On todella vaikea kuvailla tunnetta/ilmapiiriä kun näki sen kaupungin. Varsinkin kun viimeiset neljä kuukautta olen viettänyt Budapestissä. Tuntui kuin olisi tullut takaisin... länsimaiseen Eurooppaan, missä ympäristöstä pidetään huolta. Ensimmäiset ajatukset olivat suurinpiirtein "tältä Budapest voisi näyttää hyvällä hoidolla 50 vuoden päästä". Ikävä kyllä Wienin, Bratislavan ja Subotican (Serbialainen kaupunki) jälkeen Budapest näyttää siltä että kukaan ei välitä siitä miltä kaupunki näyttää.

Keskiviikkona kävimme kävelemässä Wienin keskustassa ja sen kävelykaduilla sekä puistoissa. Kuvassa on mielenkiintoinen kello kaupungin- puistosta.
En ole ennen nähnyt puistoja missä olisi kymmeniä penkkejä odottamassa puiston rauhasta nauttijaa. Haluaisinkohan istua joihinkin näistä, jotka ovat varjossa lammelle päin vai menisinkö nauttimaan auringon lämmöstä tässä viileässä aamussa...

Torstaina otimme kiertoajelun missä käytiin läpi keskustassa olevia vanhoja rakennuksia ja lopuksi vielä vierailtiin Schönbrunnin palatsissa. Aivan ihana palatsi kymmenine pienine huoneineen. Kannatan ehdottomasti kiertoajelun ottamista, muuten esimerkiksi palatsiin lipunostoon olisi joutunut odottamaan melko varmasti vähintään puolisen tuntia. Sen verran porukkaa jonotti sisälle pääsyä. Ja se palatsin ympärillä oleva puisto... Se jokaisen pitää itse nähdä ja kokea.
Kuvassa näkymää palatsilta puistoon päin. Siinä todellakin on vain pieni osa puistosta.

Perjantaina kävimme Wienin eläintarhassa. Menimme sinne jo aikaisin aamulla ja siltikin jäi osa eläimistä näkemättä tarhan mennessä kiinni. Sieltä löytyy eläimiä laidasta laitaan. Meidän (Vai pitäisikö sanoa minun) lempieläimet olivat: jättiläispandat, koalat, orangit ja mustat pantterit.

Eläintarhassa kaikkien pitäisi käydä.

Rusketusraidat

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat
Lähdetään lennolle
Näytä mulle missä sul on rusketusraidat
Piirrä ne kartalle
Helvetin Hyvin menee.

Ehkä näytämme kuitenkin vain jalat sekä seuraukset, kun pitää kuukauden ajan melkeinpä pelkästään sandaaleja jaloissa.

Huomisesta

Ai niin... emme ole taas netin lähettyvillä vähään aikaan. Onnistuimme hankkimaan tänään liput huomiseen kantosiipialukseen, joka lähtee heti aamulla kohti Wieniä Tonavaa pitkin käyden mutkan Slovakiassa. Alkuun suunnittelimme menevämme Wienissä käymään jossain välissä junalla, mutta 2 vuorokautta junassa riittää minulle vähäksi aikaa.
Seuraavan kerran Budapestissä olemme lauantai-iltapäivänä.
Ensi viikolla lomailu on taas ohi ja pitää mennä katsomaan onko työpaikka vielä paikoillaan.

Budapestissä jälleen

Saavuimme eilen iltapäivällä turvallisesti takaisin Budapestin hotelliimme.
Näin jälkikäteen Montenegron matka tuntui erittäin onnistuneelta ja mielellämme menemään käymään siellä toistekin, kunhan vain teemme paremman valinnan hotellin sijainnin suhteen. Puhtaat rantalomat eivät todellakaan ole meitä varten. Tarvitsemme jonkinlaista seikkailua ja mahdollisuutta paikkojen tutkimiseen ja penkomiseen.
Ainoat negatiiviset asiat tuossa reissussa olivat: lämmössä nuutuminen, jalkojen saattaminen verille osuessaan terävään kiveen meressä ja uimapuvun yläosan häviäminen ikkunalaudalta, minkä vuoksi parin viimeisen päivän aikana emme sitten käyneet ollenkaan uimassa. Enää nuokin tuntuvat vain unenomaisilta muistoilta.

Parina päivänä oli oikein kunnon myrskykin, sade oli oli niin kova että vedet tulivat sisälle hotellin aulaan. Mutta tuollainenhan on vain piristävää vaihtelua meille. Muut hotellin asukkaat varmaan kiroilivat, kun eivät päässeet ottamaan aurinkoa rannalle ja uimaan mereen.
Kuvassa on juuri tulossa vesisaderintama kohti rantaa. Minuutin sisällä se oli jo meidän kohdallamme ja meillä oli todella kiire juosta rakennusten suojiin.

Autotallikatokset ja terassit ovat todella ihastuttavia Montenegrossa. Suurin osa katoksista muodostuvat viinirypäle- köynnöksistä, mutta parissa kohtaa oli myös kiwikatoksia (Tai ainakin minun silmissä ovat kiwiä).
Mielenkiintoista sinällään että näimme vaikka kuinka paljon hedelmiä kasvavan puissa, mutta hotellin aamupalaan ei kuulunut minkäänlaista hedelmää. Illallisen yhteydessä oli yleensä jälkiruokana jotain hedelmää.

Ennen Montenegroon lähtöämme katselimme kartasta etäisyyksiä ja silloin näytti että eihän se ole matka eikä mikään kävellä Tivatista Kotoriin. Tivatiin päästyämme mielipide muuttui sukkelaan linja-automyönteiseksi ajatteluksi. Suorin reitti Kotoriin on noiden kuvassa olevien vuorten yli. Se ei oikein houkuttanut. Varsinkin yli +30 asteen helteessä ja pitäisi raaha muutama litra vettäkin mukana. Eh-heih... eiköhän ole varaa laittaa yhtä euroa bussiin ja nauttia vuorenvierta kulkevista mutkaisista teistä tuijotellen samalla rotkoihin ja miettiä miten tämä bussi oikein pystyy kääntymään tuossakin mutkassa (Pystyihän se, mutta reilusti vastaantulevien kaistalla). Täällä on muuten todella rauhallinen ajotyyli, tosin kuka hullu lähtisi kaahailemaan kapeilla vuoriteillä.

Kotorin puolella me hullut (tietoisina heikkouk- sistamme) lähdimme sitten kiipeämään ikiaikaisia portaita ylös linnakkeelle katsomaan maisemia. Matka ylös kesti reilusti yli tunnin (kävelimme nopeasti, sillä olimmehan juuri levänneet bussissa) ja alastulo kesti toisen samanlaisen rupeaman (Piti kävellä hitaasti, sillä lämpö heikensi melkolailla tasapainoaistia).
Siellä käynti oli kyllä melkoinen saavutus, moni luopui kiipeämisyrityksestä jo puolessa välissä. Ajoittain myös piti katsoa tarkasti minne astui, sillä portaita puuttui tai ne olivat irrallisia. Lisäksi reunamuuria puuttui jostain kohdin, jolloin todella piti katsoa tasapainonsa perään.
Mutta kyllä tuo kaikki kannatti kestää sen näköalan vuoksi.

Raakkia kunnolla

Tiistaina kavimme Kotorissa ja siella intouduttiin kiipeamaan puolessavalissa vuorenrinnetta sijaitsevalle linnoitukselle. Ei tullut laskettua montako porrasta sinne piti nousta, mutta kylla ylosmenomatkaan meni reilusti yli tunti. Ja samanverran sitten alas yli +30 asteen helteessa. Nakymat olivat kylla komeat ja Turkan kameraan tuli talletettua muutama tusina kuviakin (sain sitten kameran malliset rusketusrajat... -Turkka).
Keskiviikkona kavimme merella veneretkella, matkan varrella naimme Kroatian rannikkoa (Ah...). Pari kertaa pulahdimme siniseen ja turkoosiin veteen uimaankin tuolla retkella. Oppaan mielesta olemme muuten todella outo pari, silla emme oleskele juuri ollenkaan auringossa ja uimarannoilla. Kuka kumma tulee rantalomalle ja ei sitten halua ottaa aurinkoa?!?
Tanaan torstaina nayttaakin olevan hieman myrskyisempi ilma. Saa nahda mita jaksetaan tehda, silla eilinen vasytti kylla aikalailla.

Eurosta

Minulta on toivottu paikallisia eurokolikoita matkamuistoksi. Ikava kylla en pysty tata toivetta toteuttamaan, silla Montenegrolla ei ole omaa eurokolikkoa. Taalla kaytetaan kaikkien muiden maiden kolikoita.

Terveisia Montenegrosta

Olemme paasseet hengissa Montenegroon.
Juna Budapestista lahti perjantaina klo 13 melkoisessa helteessa, olin puolikuollut jo parin tunnin matkan jalkeen. Liput meilla oli ykkosluokkaan, mutta mika ihmeen ykkosluokka on sellainen missa ilmastointia ei ole tai se ei toimi oikein ja jossa saa vahemman ikkunoita auki kuin kakkosluokassa.
Joskus klo 17 aikaan paasimme Unkarin ja Serbian rajalle, missa vaihdoimme junaa ja makuuvaunuosastolle. Juna Suboticasta Bariin lahti klo 19 ja siina vaiheessa en mina kyennyt pitamaan enaa silmiani auki kuumuuden vuoksi. Toivottavasti Turkka edes sai nauttia matkan aikaisista nakymista (Tosin kylla se hieman valitteli jotain jokien ja jarvien roskamaarasta).
Bariin saavuimme lauantaina joskus aamupaivan aikana. Mina olin ollut hereilla jo klo 6 alkaen, silla ilma oli viilennyt tarpeeksi ja vointi alkoi olla hyva. Tosin Barista Tivatiin matka hoidettiin minibussissa pienia mutkaisia vuoriteita pitkin, joten tervetuloa matkapahoinvointi.
Meidan hotelli on aivan merenrannalla ja meidan huoneesta on nakyma merelle seka ihana, rakas ilmastointilaite.
Lauantai menikin sita laitetta haliessa.
Sunnuntaina taalla oli ukkosmyrsky aamupaivan ajan ja hyodynsimme sen kavelemalla kymmenisen kilometria ympariinsa.
Tanaan onkin ollut taas oikein kunnolla helletta, joten olemme olleet pari tuntia kerrallaan ulkona, minka jalkeen joudumme palaamaan hotelliin pariksi tunniksi viilentamaan minua.
Ranta(loho)loma heina-elokuuhelteissa ei todellakaan ole tehty meille ollenkaan. Sita kyllastyy kuumuuteen, minka vuoksi ei jaksa tehda yhtaan mitaan. Onneksemme DS ja SP ovat mukanamme, joten saamme muutaman pelin pelattua tata menoa lapi.

Lomalle lähtö

Puh! Olen aivan täysin unohtanut kirjoittaa tännekään mitään, sillä olen ollut sen verran innoissani lomasta.
Maanantaina kävimme ostamassa 7+2 yön lomamatkan Montenegroon. Tuonne sen vuoksi että sain siitä viime talvena pakkomielteen katsoessani jotain FST:n tekemää matkaohjelmaa.
Meille tarjottiin 3 erilaista matkustusvaihtoehtoa; auto, juna tai lentokone. Autoahan meillä ei ole ja mitä en luota vatsaani paikallisilla teillä, joten ensimmäinen hylättiin heti. Lentokoneella olisimme nopeasti perillä, mutta siinä ei ole oikein tunnelmaa (Varsinkin kun National Geographicin kanava näyttää jatkuvalla syötöllä ohjelmia lento-onnettomuuksista). Päädyimme matkustamaan junalla aivan vain seikkailuhalun vuoksi. Matka Budapestistä Tivatiin junalla kestää kuuleman mukaan suunnilleen vuorokauden.
Perjantaina lähdemme Budapestistä kohti Serbian rajaa, missä joudumme vaihtamaan junaa. Tämän jälkeen matkustamme yön ajan läpi Serbian ja aamulla saavumme Bariin, mistä bussilla jatkamme lomakohteeseemme.
Tivat sijaitse ehkä noin 10 kilometrin päässä Kotorista, mikä kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Paikansin Google Mapista niemekkeen, minkä vasemmalla reunalla on Tivat ja oikealla Kotor.
Ja mikä kaikkein ihaninta Montenegron valuutta on euro, joten ei tarvitse vaihtaa rahaa.

Mutta nyt päivän kuvaan. Aletaan vihdoin ja viimein olla loppusuoralla kansallisteatterin puiston suhteen. Kuvassa näyttelijä Major Tamás.

Elokuvissa taas

Täällä nauttii todella paljon elokuvissa käynnistä. Eilen illalla kävimme katsomassa Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu hintaan 4 €/hlö. Teatterissa käynnistä nauttii jo pelkästään ilmastoinnin vuoksi. +35 asteen helteellä on nautinnollista mennä teatteriin, missä on pelkästään +25 astetta lämmintä. Ainut mikä pitäisi muistaa on että, viimeiset ratikat menee 23:30. Joten jos menee katsomaan pitkää elokuvaa klo 21:00 jälkeen, joutuu melko todennäköisesti kävelemään takaisin hotellille ellei ota taksia. Ei ole kiva huomata keskellä yötä olevansa toisella puolen kaupunkia (vielä Budan puolella kukkuloilla) ilman mitään mahdollisuutta julkisiin yhteyksiin. Jalat ovat kiitelleet tuota yöllistä kävelyä tämän päivän.

Elokuvaillan kunniaksi saatte näyttelijätär Kiss Manyin patsaan.

Nikotteleva sorsa

Minulla on jokin kirous ylläni. Silloin kun olen koneella, niin yhteys on erittäin huono. Silloin kun Turkka on koneella, yhteyden kanssa ei näytä olevan mitään ongelmia tai sitten Turkka ei vain kiroile siihen malliin yhteyttä kuin minä teen.

Lauantaina kävimme puistossa lounaalla linnalammen rannalla. Patonkia nauteskellessamma jostain alkoi kuulua säännöllisesti hassu 'krääh' ääni. Hetken pyöritellessämme päitämme yrittäen löytää lähteen huomasimme lammessa sorsan, joka hypähti joka kerta kun suustaan kuului krääh. Se yritti juopasta vettäkin, kun ei siitäkään oikein mitään tullut. Joten lintu vain uiskenteli avuttomana ympäriinsä ja hypähteli nikotellessaan.

Terassilla työkavereiden kanssa

Kävin eilen illalla työkavereiden kanssa terassilla nauttimassa juomista ja lämmöstä. Jossain puolessa välissä iltaa huomasin eron suomalaisessa ja unkarilaisessa kulttuurissa. Tuolloin pari tyyppiä oli lähdössä porukasta ja sen sijaan että olisivat pyytäneet tarjoilijaa tuomaan heille laskua, he antoivat arvioimansa oman laskunosuutensa yhdelle porukkaan vielä jäävälle tyypille. Tämä prosessi tapahtui vielä pari kertaa.
Jossain välissä tyyppi, jolle oli annettu rahat, päätti lähteä. Hän kaivoi taskuistaan kaikkien muiden antamat rahat ja lisäsi siihen vielä oman osuutensa. Meitä jäi loppuun asti enää kolme tyyppiä ja kun meno alkoi hiljetä, tilasimme laskun. Minä kitupiikkinä tarkistin oman osuuteni laskusta ja maksoin vain sen verran (tai no pyöristin hieman ylöspäin saadakseni sopivan setelisumman). Kaksi jäljelle jäänyttä unkarilaista laskivat paljonko rahaa oli pöydällä kasassa ja maksoivat puoliksi puuttuvan summan. Suomessahan tämä olisi mennyt siten että, jos joku lähtee aiemmin hän pyytää itselleen laskun ja jokainen maksaa ainoastaan oman summansa.
Tuon illan hinnaksi tuli muuten noin 40 euroa (Jos katsoin laskun suman oikein) koko seurueelta. Jos oikein muistan niin siihen kuului 3 isoa ateriaa, 2 pientä ateriaa, 8 olutta ja 3 alkoholitonta.

Kuvaa ei varmaan tarvitse pahemmin selitellä, edelleenkin pyöritään kansallisteatterin alueella.

Suoja hepatiittia vastaan

Nyt on sitten suoja hepatiittia vastaan vahvistettu. B:stä ei tarvitse enää ollenkaan välittää ja A:kin on suojattu ainakin seuraavan 20 vuoden ajan. Olkalihas on vain nyt kovin kipeä, kun paksu neula työnnettiin siihen.
Tuli muuten hyötykäyttöön Eurooppalainen sairaanhoitokorttikin, sillä minun piti käydä itse ostamassa rokote ja reseptiin tarvittiin sairausvakuutuksen numero. Eihän minulla mitään erillisiä sairausvakuutuksia ole, joten homma hoidettiin tuolla kortilla.

Täällä on muuten alkamassa taas kuuma kausi. Parin viikon ajan on ollut ihanan viileätä vain +25 astetta ulkona, mutta eilen alkoi helle. Lämpöä oli reilusti yli +30 astetta ja vielä enemmän on luvassa ensi viikolla. Huomasin selvästi kehossanikin että lämpötila nousi. Nuuduin todella pahasti ulkona, vaikka olin siellä alle tunnin. Hotellille päästyäni rohjahdin vain sohvalle torkkumaan. Reilun tunnin siinä lojuttuani tunsin miten voimat alkoivat palata kehooni ja olinkin sitten koko illan kuin elohopea.

Kuva on edelleenkin kansallisteatterin alueelta. Tornia kiertää liuska, mitä pitkin pääsee huipulle. Kuvassa olevat portaat ovat vain koriste, eivät käytettävissä olevat portaat. Tuolta ylhäältä näkee hyvin tornin juurella olevan labyrintin sisälle (Mistä ottamani kuva epäonnistui sen verran pahasti, että saatte pärjätä ilman sitä.) sekä kulttuuritalon ja kansallisteatterin julkisivut näkyvät hyvin ylhäältä.

Taukoa kirjoituksissa

Koko viikonlopun yhteys oli mitä oli. Ajoittain verkkoon ei saanut ollenkaan yhteyttä ja ajoittain se oli niin hidas että hermot menivät blogin sivua avattaessa. Lisäksi nyt alkuviikosta silloin kun minulla olisi ollut aikaa (iltaisin) joko yhteys oli edelleenkin todella hidas tai sitten joku oli käyttämässä tätä konetta, joten jäipä sitten kirjoittelut siltä päivältä.

Olen ollut viikonlopun ja tämän viikon alun todella väsyksissä. Olisin ollut valmis menemään nukkumaan jo ennen klo 21, mutta eihän sitä raaski mennä silloin kun on vieraita käymässä. Seuraksena minä menen joka päivä töihin kofeiinipillereiden voimin ja olen sitten illalla jo aikaisin aivan töttöröö.

Ja aivan kuin nuo eivät riittäisi ulkoinen hiireni meni rikki, joten siihen jäi tietokoneella pelaaminen. Uutta hiirtä en osta, sillä tuolle hiirelle pitäisi olla takuu vielä voimassa, joten se kiikutetaan sitten syksyllä liikkeeseen.

Viikonloppuna nähtiin muuten jälleen kerran yhteen ralliin osallistuvia autoja. Kyseessä on tällä kertaa Donau Masters, mikä lähtee Ulmista (Stuttgardin läheltä) ja jatkuu Regensburgin, Wienin ja Bratislavan kautta päättyen Budapestiin. Matkaa tulee suunnilleen 960 kilometria ja se taivallettiin 13.-16.7. aikana. Vanhin autoista oli vuodelta 1951 oleva Jaguar ja uusin oli Mersu vuodelta 1986.

Vieraita Suomesta

Tänään Turkan vanhemmat tulivat lomailemaan tänne. He ovat päässeet onnellisesti perille ja majoittuneet hotelliinsakin. Saa nähdä, mitä kaikkea keksimme heidän kanssaan.

Kuvassa edelleenkin pieni osa kansallisteatterin ympäristöstä.

Koti-ikävä

Kuva on edelleenkin kansallisteatterin puistosta. Tuota istuvaa miespatsasta oli todella hankala kuvata. Siinä nimittäin oli koko ajan turisteja istumassa ja kuvauttamassa itseään. Tuokin pariskunta on juuri menossa istumaan patsaaseen (Kyllä, ne tuolit ovat osa patsasta).

Aika ajoin minulta on kyselty koti-ikävästäni. Aina olen vastannut etten ole siitä kärsinyt. Nyt olen kuitenkin alkanut miettimään mitä koti-ikävällä oikeastaan tarkoitetaan.
Kaipaanko Suomeen? En.
Kaipaanko Helsinkiin? En.
Kaipaanko omaan kotiin? En.
Eli minun koti-ikäväni ei ainakaan ole ollut paikkaan sidonnainen. Sitten yhtenä päivänä keksin mitä kaipaan; Rutiineja, tuttuja tapoja.
Huhtikuun olin täällä kuin turisti, kävin joka päivä jossain katselemassa.
Toukokuukin sain aikaiseksi jonkinlaisen päiväjärjestyksen ja rutinoitumisen.
Kesäkuussa Turkka tuli totaalisesti sekoittamaan toukokuussa aikana saamani järjestyksen, sillä aloimme joka päivä kiertelemään jossain, jos ei muuta niin Turkalle syömäpaikkaa. Olinkin kesäkuun melkoisen masentunut, vaikka mukavaa olikin. En vain tuntunut saavan mistään asiasta kunnolla otetta, eikä oikein mikään innostanut kunnolla ja vihasin paikallisten hitautta kaupoissa,, ravintoloissa, kaduilla, töissä ja vihasin sitä etteivät ihmiset kaupoissa/ravintoloissa osaa englantia.
Nyt heinäkuussa on alkanut helpottaa, sillä olemme saaneet taas aikaiseksi jonkinlaisen päiväjärjestyksen ja rutiinin. Herään aamulla, menen töihin, päivän aikana Turkka yrittää metsästää itselleen ruokaa, tulen töistä, käymme kaupassa, käymme pienellä kävelyllä tai sitten vain olemme hotelilla.
Olen muuten alkanut kutsumaan hotellia kodiksi.

Oleskelulupa osa 2

Kesäkuun lopulla olo oli kuin tuolla patsaalla (Sijaitsee muuten Kansallisteatterin luona), mutta tilanne on muuttunut ainakin mielessäni.
Päätin etten tarvitse sitä oleskelulupaa tänne. Kysyin tuosta oleskeluluvasta Unkarin omasta lähetystöstä ja sieltä sain yksinkertaisen vastauksen. En tarvitse oleskelulupaa sillä kukaan ei tiedä milloin olen tullut maahan ja olenko käynyt poissa maasta välissä. Vain minä itse tiedän liikkumiseni ja jos minua itseäni alkaa vaivata tuo 3 kuukauden raja, niin voin käydä vaikka Wienissä päiväretkellä.
Ota siitä selvää että kuka on oikeassa. Suomen lähetystö ei oikeastaan uskaltanut sanoa kantaa, maahanmuuttoviranomaiset halusivat päästä helpolla ja Unkarin lähetystölle ihmisten liikkumiset ovat melkeinpä hällä väliä.

Rakastan työntekoa

Kuvassa kansallisteatterin puistoalueen portti.

Tämän päivänä aikana minuun sopi melkoisen hyvin fraasi "Minä rakastan työntekoa, voisin katsella sitä koko päivän." Sillä sitä minä oikeastaan tein. Katselin vierestä kun muut tekivät töitä ja minulle vielä maksetaan siitä. Kaiken hyvän lisäksi viikonloppuna meillä tapahtui töissä työpöytien uusinta ja työtilan uudelleenjärjestys. Tämän kunniaksi meille tarjottiin aamulla 5 erilaista voileipää ja limsoja sekä mehuja. Siinä sitä oli sitten kiva istua, syödä leipää, naukkailla limsaa ja katsella kun muut tekivät töitä hiki hatussa.

Pyykkipäivä

Tänään ei oikein sitten mitään tapahtunutkaan.
Vietimme nimittäin pyykkipäivää eikä silloin viitsi jättää pyykkiä koneeseen lojumaan toisten harmiksi. Pääosin päivän vietimme Animal Crossingin parissa. Kyllä, totta kai otin tänne mukaani GameCuben.

Tuossa on muuten kansallisteatteri vastakkaiselta suunnalta.

Yökävelyllä

Turkka halusi kuvia yöllisestä Budapestistä, joten lähdimme sitten klo 23:n jälkeen ulos kävelylle. Tarkoitus oli lähteä jo aiemmin, mutta juutuimme katsomaan televisiosta elokuvaa Secret Window.
Yö oli lämmin (n. +28 astetta) ja leppoisa tuuli viilensi ihoa. Se tuntui täydelliseltä kävelyltä, kunnes sieraimiin luikerteli virtsan tuoksu lähimmän talon nurkalta ja jostain kuului särkyvän lasipullon helinä.
Se siitä romantiikasta.

Lehmiä näkösällä

Ympäri kaupunkia on levitelty erilaisia lehmäpatsaita. 200 metrin etäisyydellä hotellistamme on näkösällä 4 erilaista lehmää.
Kyseessä on 30.6 alkanut Lehmä- paraati- tapahtuma, jota vietetään tällä hetkellä myös esimerkiksi Pariisssa ja Ateenassa.
Tapahtuma kestää 10.9 asti.

Kuvassa olevan lehmän nimi on "Rap Star" ja se on 28. lehmä täällä Budapestissa.

Uusi kansallisteatteri

Kävimme tässä yhtenä päivänä ihastelemassa uutta kansallis- teatteria, joka saatiin valmiiksi vuonna 2002.

Aivan ihanan näköinen rakennus eri suunnilta katsottunakin ja otimme siitä molemmat melkoisen paljon kuvia eri yksityiskohdista. Laitan niitä vähitellen tännekin.

Vanhasta uutta

Voisin sanoa että kaikki rakennukset ovat täällä jossain välissä tuon kuvan vasemman puoliskon värisiä. Koko ajan jossain päin kaupunkia taloja joko pestään puhtaaksi tai sitten maalataan uutta väriä pintaan.
Tuo kuva on varmaan parin viikon takainen, nyt talo on jo kokonaan tuollainen vaalean keltainen.

Uusia ratikoita

Ihanaa, kaupunki on alkanut uusia ratikoita. Olen nähnyt jopa 2 kappaletta niitä liikenteessä. Voi mitä luksusta! Näihin on laitettu jopa ilmastointi. Entisissä ei sellaista ollut, joten +30 asteen helteessä niillä liikkuminen oli kidutusta. Lisäksi nämä uudet ovat matalalattiaratikoita, joten liikuntarajoitteisetkin pääsevät mukaan. Huono puoli vain on siinä että päästäkseen osalle pysäkeistä, pitää joko ylittää 20 cm korkeat korokkeet tai sitten pitää kiivetä portaat ylös ja luiskia ei löydy mistään!!!

Akvaario

Tämän kuvan lupasin ottaa toimittaa Kirsille, toivottavasti tulet vilkaisseeksi tätä blogia edes joskus.

Yhtenä päivänä yksi työkavereista toi töihin lemmikkejä pysyvästi viihdyttämään meitä tai ainakin häntä itseään.
Joka kerta kun joku menee juttelemaan hänen kanssaan kuutioon, niin kyllä keskustelu kääntyy melko nopeaan kaloihin. Niitä vain jää tuijottamaan ja unohtaa oikean asian melkoisen täydellisesti.

Raunioilla

Tänään käytiin etsimässä Óbudan aluellaa sijaitsevia roomalaisia raunioita ja löysimmehän me niitä.
Alueesta, missä raunioita sijaitsee enite, on tehty museo. Täytyy tässä jossain välissä käydä oikein ajan kanssa katsomassa noita lähempää, eikä vain tyytyä kurkkimaan aidan takaa. Mutta minkäs teet kun piti tänäänkin käydä töissä mutka.
Tuossa kulkiessa tuli mieleen, että mistä voi olla varma että kaikki hämärät kivikasat ovat todellakin roomalaisaikaisia eikä esimerkiksi turkkilaisilta peräisin? Näimme nimittäin pääalueen lähistöllä joitain pieniä rauniokasoja, joistakin niistä erotti holvikaarta ja muuta, mutta minä en ainakaan voinut sanoa että oliko ne samalta aikakaudelta kuin pääalue.

Työtä, työtä, työtä

Tämä lauantai oli sitten harmaa ja sateinen. Ja aivan kuin se ei olisi riittänyt piti minun käydä vielä töissäkin.

Ei voi muuta sanoa kuin että täällä pidetään patsaista. Hotelli Liget ei ole ensimmäinen rakennus, jonka sisäänkäynnin yhteydessä on jonkinlainen patsas. Toivottavasti tyttö pitää puusta tukevasti kiinni, muuten voi ohikulkija saada ikävän yllätyksen päähänsä.

Ilma viilenee

Torstaina alkoi lämpötila tippumaan oikein kunnolla sateiden kera ja tänään onkin ollut sitten koko päivä alle +20. On sitä näköjään jo tottunut lämpimiin säihin, sillä nyt illalla jouduin pyytämään Turkkaa tuomaan töihin takkini, jotta olisi lämpöisempi tulla hotellille.

Saa nähdä mitä tehdään viikonloppuna, jos ilma jatkuu tällaisena.

Saastetta ilmassa

Ehkä minun pitäisi muuttaa työmatkaani hieman, etten näkisi näitä saastetauluja. Voisin tuudittautua mielikuvaan puhtaasta kaupunki-ilmasta.

Olen mennyt aika toivottomaksi jatkuvan lämmöstä johtuvan väsymyksen kanssa. Tänään sorruin syömään jo kofeiinipillereita, mikä muuten auttoi erinomaisesti jaksamiseen. Enkä usko että se vaikuttaa nukahtamiseen mitenkään, ainakin tunnen itseni erittäin väsyneeksi jo ennen klo 22.
Turkka sai kuitenkin raahattua minut illalla ulos kävelylle ja olen siitä erittäin iloinen. Näimme nimittäin erittäinen hienoja salamoita kaukana taivaalla osittain pilvien takana.

Oleskelulupa

Sunnuntaina tulee 3 kuukautta täyteen täällä olooni. Viime viikolla alkoi pelko kasvaa sen suhteen että resetoiko 2 yön oleskelu Suomessa oleskelulaskurin vai ei.
Otin yhteyttä firman henkilöstöpuoleen, he sanoivat että ei hätää Suomessa käynti resetoi laskurin, enkä tarvitse mitään oleskelulupaa, sillä varsinainen työpisteeni sijaitsee Suomessa !?!.
Otin varmuuden vuoksi yhteyttä lähetystöön, siellä eivät ollet varmoja resetoituiko käynti ja onko minun käyntiäni Suomessa edes rekisteröity missään.
Kävin tänään sitten pikavauhdilla maahantuloviranomaisten luona ja he sanoivat että hällä väliä vaikka kävin Suomessa, 3 kuukautta tulee täyteen joka tapauksessa.
Nyt minun pitää sitten täyttää läjä papereita, hankkia jostain työsopimus ja vuokrakuitti hotellista sekä 1500 forintin edestä jotain merkkejä. Tämä kaikki pitää saada hoidettua perjantai-aamuun mennessä tai te näette minut ensi viikolla Suomessa... tai jotain.

Hommaa vielä vaikeutti muuten +38 asteen lämpötila, jolloin aivoni näköjään pehmenevät tunnin ulkonaolon jälkeen melkoisen paljon, eikä ajatus kulje niin millään.