keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Heikompaa hiihtokenkää tänään

Heti alkuun minun pitää kyllä valittaa... Picasa ei suostu lähettämään blogiin näitä postauksia. Kirjoitan tätä nyt uudestaan toista kertaa. Eiliset postaukset kirjoitin varmaan kolmeen kertaan ennen kuin onnistui.

Kuten kuvasta näkyy tänään on pilvinen päivä ja nyt on alkanut ripottamaan vettäkin... tahdon satikan...
Turkka tuo minulle satikka!
Arvatkaa mistä kuva on... Hotellini kadulta hyvinkin. Hotellin ovensuu on suunnilleen tuon pienen sinivalkoisen kyltin kohdalla.
Ennen tänne tuloa päätin että yritän välttää mahdollisimman paljon kapeita ja pimeitä katuja, mutta näiden ensimmäisten päivien aikana olen todennut ettei se ole mahdollista. Ehkä korkeintaan 10-20 olisi täyttänyt kriteerini, hotellini katukin kuuluu oikeastaan keskitason yläpäähän.


Sunnuntainen matkalaukkujen kanniskelu kostautui tänään. Koko työpäivän on särkenyt päätä ei siihen ole auttanut Burana tai näppiksen päällä nukkuminen. Töiden jälkeen päätin kokeilla tehokkaampaa keinoa, joka auttaa minulla melkoisen usein eli Pringlesillä ja Batterylla herkuttelu.
Kaupasta ei löytynyt Prinkkuja tai Battery, joten jouduin korvaamaan ne muilla tavoilla. Löysin paikallisia shipsejä, popcornia ja juusto... eikun maissisnackseja sekä Red Bullia. Ne maistuvat ihan hyvältä, mutta kun olen tässä jo pari päivää seurannut paikallisten ruokakulttuuria, niin en voi muuta kuin ihmetellä miten suolattomia nuo hiukopalat voi olla.
Tässä vähän makua ruokailutavoista. Ruokalassa syödessäni katsoin erästä paikallista nuorta naista hänen syödessään spagettia ja erittäin suolaista kinkkukastiketta. Hänen mielestään siinä ei ilmeisestikään ollut tarpeeksi suolaa, sillä hän lisäsi sitä aikamoisen määrän. Lisäksi hän mutusteli siinä samalla melkoista suolakurkkua. Teki todella huonoa ajatella sitä suolamäärää, mikä hänellä meni kurkusta alas.
Kauhulla odotan miten alan lisäämään suolaa kaikkiin ruokiin, kun palaan takaisin Suomeen.

Ei kommentteja: