torstaina, huhtikuuta 27, 2006

KFC testattu

Päivällä töissä söin vain kevyen aterian. Kävimme porukalla syömässä paikallista versiota kebabista. Naudanlihan sijasta se oli tehty kalkkunanlihasta. Se oli muuten hyvää, mutta todella rasvaista. Minusta tuntuu että se rasva ei ollut ainakaan kokonaan eläinrasvaa vaan jotain kasvisrasvaa, mutta liika on aina liikaa.
Kebab pita-leivällä ei täytä mahaa kovinkaan pitkäksi aikaa, joten töistä päästyäni käväisin KFC:stä hakemassa iltapalaa. Sen voin sanoa että oli näillä näkymin viimeinen kerta kun käyn siellä. Mikään nimittäin ei voi olla ärsyttävämpää kuin kanankoipi luineen päivineen taikinakuoressa, yritä siinä sitten päättää puraisitko juuri taikinaklimppiä vai luuta.

Tämä päivä on muutenkin ollut hieman hankala. Aamulla herääminen oli todella vaikeaa ja laahustin väsyksissäni ratikalle, missä sitten meinasin nukahtaa istualleni. Töissä aloitin päivän energiajuomalla, jonka jälkeen jatkoin torkkumista ruoka-aikaan asti. Ruo'an jälkeen join toisen energiajuoman, mutta edelleenkin jatkoin torkkumista. Neljän jälkeen vasta heräsin kunnolla torkuiltani ja virkkuvaihe ei kestänyt edes viittä minuuttia, kun kuului ukkosen jyrähdyksiä ja sateen ropinaa ulkoa.
Näin jälkikäteen on hyvä muistella että ukkosilma väsyttää minua, mutta tämä on kyllä ensimmäinen kerta kun reaktio on noin valtava.

Jotenkin huvittavaa nähdä suomalaisia tuotemerkkejä mainoksissa. Tähän mennessä olen nähnyt Tikkurilaa, Tunturia, Fazeria ja Finlandia Vodkaa. Minusta tuntuu että olen nähnyt jotain muutakin, mutta eipä tule nyt mieleen.

Ei kommentteja: