torstaina, huhtikuuta 13, 2006

Valppain mielin muista sä aina vaaroja liikenteen

Missään nimessä en lähtisi täällä ajamaan autolla ollenkaan. Skootteria voisi harkita, mutta kaikkein turvallisinta täällä taitaa olla julkisilla kulkeminen. Tosin tämän melkein parin viikon aikana olen olen ainoastaan kerran käyttänyt julkista (metroa) muutoin olen vain kävellyt ja kävellyt ja kävellyt.
Tosin tämän viikon jälkeen olen erittäin vakavissani harkinnut kuukausilipun ostamista. Syitä siihen on kaksi.
Sanotaan vaikka näin että autoilijat tykkäävät testata jarrujaan. Jos odotat nätisti suojatien reunalla sopivaa aukkoa, niin sitä tuskin tulee sillä autot eivät hiljennä ollenkaan vaan päin vastoin tuntuvat oikein kiihdyttävän risteysalueella.
Toinen syy selvisi tässä viikolla, kun aamulla satoi vettä. Suurin osa kaduista on enempi vähempi paikkailtu ja siitä syystä myös erittäin epätasaista, jolloin vähäinenkin vesi tuppa kerääntymään. Koko työmatkan sain miettiä että suojaanko päätäni vesisateelta vai vaatteitani kuralta kaikkien autojen osuessa lätäkköön vauhdilla.
En ole pahemmin nähnyt täällä lastenrattaita, mutta senkin edestä sitten pieniä veijareita potkuvoimalla toimivilla mopoillaan kulkemassa kohti päiväkotia, puistoa ja kotia. Täällä ne eivät ole leluja vaan kulkuneuvoja joilla pääsee paikasta A paikkaan B.
Näin viime sunnuntaina myös sähköllä toimivan version ja siinä sai veijarin äiti olla koko ajan ohjaamassa oikeaan suuntaan. Poika nimittäin painoi kaasun kunnolla pohjaan ja otti suunnaksi autoväylän. Voin oikein kuvitella mielessäni miten pojan äiti kiroili siinä vaiheessa kun mopo ei päässytkään suojatieltä jalkakäytävälle kynnyksen vuoksi, jolloin äiti joutui kantamaan pojan+mopon turvallisemmalle puolen katua.

Ei kommentteja: